tiistai 30. marraskuuta 2010

Step by step

Kaikille ikätovereilleni otsikosta tullee mieleen iki-ihanainen New Kids on the Block.

Ei, täällä ei muistella kaiholla 90-lukua flanellipaitoineen, moonbootseineen ja bulan pipoineen.

Täällä kävellään!!!!




Pikkutyttö on lähtenyt virallisesti hoippumaan!!!

Jo useamman viikon tyttö on pyrähdellyt muutamia askelia pöydän ja sohvien väliä (viisi askelta oli pitkään ennätys).

Mutta nyt matkaa taittuu jo useampi metri!!!

Supersuloista ja ajoittain vaarallista.










Kävelykyky on tuonut myös uusia mooveja tytön tanssirepertuaariin.

Pidemmän aikaa tytön tanssi on koostunut vauvamaailman klassikosta, ylös-alas hytkytyksestä, mutta nyt grooveimmat biisit saavat aikaan jo pepun sivuttaista keinuntaa ja jokaisen aerobictunnin kauhua, sivuaskelia.

Ja palatakseni vielä otsikkoon ja NKTB-haikailuun:
oikeasti olen Take That -tyttöjä ja New Kids on the Block haisee!!!

Kysykää vaikka Isosiskon päiväkirjalta vuodelta 1993! :)

Ja jotta ei jäisi mitään epäselvää, ihanin on tietysti Jason.

Syy Jasonin ihanuuteen on seuraava: "Kaikki muut tykkää joko Markista tai Robbiesta, joten mun täytyy tykätä Jasonista, että silläkin ois faneja".


Kyllä, neljäsluokkalaisen Isosiskon fanius merkkasi Jasonille varmasti paljon.

Ihanaa viikkoa kaikille!
Stay warm!!!
Isosisko

ps. Kuvituksena osa Isosiskon irttarisaaliista. Voiko noin söpöjä syödä? Tietysti.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Lökösunnuntai

Pakko sanoa heti alkuun KIITOS sympatiseerauksesta viime postaustani koskien! Vitsit, että tuli hyvä mieli! Mahtavuutta!

---

Ihan hyvä, ettei blogimme ole muotiblogi. Ei tarvitse sen kummemmin suunnitella asukokonaisuuksia, kun ei kerran huvita! Sunnuntaisin saa ihan rauhassa vetäistä kauhtuneen neuletakin niskaan ja löysimmät housut jalkaansa. Niin, ja varpaiden lämmittämiseen isoäidin tekemät rakkauden villasukat. Oi ihana sunnuntai!


Sunnuntaihin kuuluu lökövaatteiden lisäksi ihana ruoka. Tässä siis lempikasvispihvini. Ne ovat herkullisia! (Vaikka jäivät sisältä ehkä aavistuksen raaoiksi. Makua se ei todellakaan haitannut!)


Pikkusiskon kasvispihvit avokadokastikkeella

Pihvit:

1,5 dl punaisia linssejä (keitä 15 min)
500 g Pirkan luomu porkkanasosetta
4-5 kpl luomu kananmunia
1-1,5 dl korppujauhoja (itse tein gluteiinittomista, niin ei tarvinnut syödä vehnää)
2 tl pestoa
yrttimausteita tuoreena tai kuivattuna
ruususuolaa/merisuolaa

1. Keitä siis linssit. Harmittaa odottaa linssien kiehumista, jos on asennoitunut jo pihvien paistamiseen. Been there done that! :)
2. Kaada vesi linsseistä pois ja hienonna haarukalla.
3. Lisää kaikki aineet taikinaan ja anna vetäytyä hetki. (Tai älä anna vetäytyä ollenkaan ja paista löysää taikinaa niinkuin me :D)
4. Modifioi taikinaa tarpeen mukaan lisäämällä korppujauhoja/nesteitä
5. Paista pihvit voissa pannulla tai uunissa.

Avokadokastike:

1 avokado
1 dl kermaviiliä
½ sitruunan mehu
1 valkosipulin kynsi
lempiyrttiäsi kuivattuna tai tuoreena
ruususuolaa/merisuolaa

Lado aineet mikseriin ja surauta. Valmis puolessa minuutissa (ellei mikseri mene jumiin)

Hauskaa alkuviikkoa!

Pikkusisko

torstai 25. marraskuuta 2010

Yllätykselliset leikkaukset

Varoitus: MEGAPOSTAUS. Sisältää jonkinasteista ärsytystä.

En muista olenko kertonut, mutta viime maaliskuussa vasen korvani leikattiin. Siinä on syntymästä asti ollut jonkinsortin kuulovika ja se on kuullut hieman oikeata huonommin. Sen(kin) "vian" kanssa olen pärjännyt vallan mainiosti, mutta korvalääkärini kovasti suositteli päiväkirurgistaleikkausta, jossa kuuloni palautuu, leikkaustulokset ovat hyviä ja juuri minä kuulun siihen onnelliseen kohderyhmään kenet kannattaa leikata. Pienen harkinnan jälkeen suostuin! Parempi kuulo, here I come! Ei enää päänkääntelyä tai ongelmia väenpaljoudessa. Hyvä diili.

Pieni päiväkirurginen leikkaus osottautui kuitenkin megalomaaniseksi operaatioksi. Minulla meni kaksi kuukautta siihen, että pysyin edes tolpillani huimauksen kanssa. (Kuulemma normaalia.) Korvani oli kolme kuukautta kuuro. (Hieman epätavallista, mutta varmasti ohimenevää.) Kun kuulo palautui, äänet ovat tuntuneet pään sisällä olevalta rokkikonsertilta, joka rikkoo tärykalvon. Kuulo palautunut, check! (Kuuluu parantumiseen, eikö tätä kerrottu?)

Eilen kävin siis korvalääkärilläni toiveikkaana, että saisin jonkin vastauksen siihen, kuinka kauan korvassani pauhaava kitaristi keikkaansa jatkaa. Keskustelu meni kutakuinkin näin:

Lääkäri: Korva näyttää hyvältä.
Minä: No hyvä, korva tosin edelleen särisee, rätisee, pauhaa, enkä välillä pysty puhumaan, saati olemaan keskusteluissa mukana.
Lääkäri: No hyvä että korva on kuitenkin parantunut suunnitelman mukaan
Minä: Siis ei minun mielestä kyllä ole parantunut sen suunnitelman mukaan, mikä ennen leikkausta minulle annettiin. Ei ollut ennen leikkausta puhetta, että kuinka kauan tällainen särinä voi kestää.
Lääkäri: Joo, enpä minä viitsi ennen leikkausta niistä puhua. Pelästyvät vaan. Voi kestää kaksikin vuotta.

Täh. Eikö ennen leikkausta pitäisi vähän valaista faktoista, leikkauksen kulusta, toipumisesta ja mahdollisista haitoista? (Siis niistä tiedetyistä, ainahan ylläreitä voi tulla). Ja sori, minun ei ole siis todellakaan tarkoitus levittää huonoa energiaa tai haukkua lääkäreitä, mutta ärsyttää vaan se, ettei ole infottu. Jos mulle olisi sanottu selvästi, että "paraneminen on yksilöllistä, joillain saattaa kestää kaksikin vuotta, että äänet asettuvat kohdilleen." niin siinähän olisin sitten tehnyt päätökseni, ja kärsinyt sitten tietäen, että tämä oli OMA valintani. Nyt tuntuu vain, että leikkauksesta annettiin himpun verran liian ruusuinen kuva. Enkä yhtään ymmärrä miksi?! Ketä se oikeasti palvelee, että ramppaan korvalääkärillä ongelmineni vain sen takia, etten saanut tarpeeksi tietoa leikkauksesta.

Huoh. Lähdin lääkäristä ihan itkukurkussa, kun tuntui, että vaikka miten yritin sanoa, et ei tää nyt ihan oikein mennyt, niin tuntui kuin oisin puhunut puulle. Onneksi mentiin sen jälkeen syömään Silvopleehen (NAM!), ja sain syödä lautasellisen täydeltä ihanaa raakaruokaa! Ja voin sanoa, että heti helpotti.

Kyllä mun korva paranee. Ihan satavarmasti. :)

Pikkusisko

P.S. Mun epilepsialääkäri on ihan maailman paras. Että ei mulla mitään kaunaa oo siis koko lääkärikuntaa kohtaan. Hyvän lääkärin tunnistaa siitä, että se kohtelee ihmisenä, eikä pelkkänä potilaana. Koko potilas-sana on jotenkin ärsyttävä.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Sweet Sunday!

Hejsan ystävät!

Kun nyt alkuun päästiin niin laitetaanpa taas päivän asu kaikille kiinnostuneille (Onko teitä?!? Ja kuuluuko tähän selostaa mitä oikeastaan on päällä?).
























Asu sai luvan toimia kyläilykokonaisuutena, tänään pääsimme nimittäin valmiiseen sunnuntaipöytään anoppilaan.

Takista poistin olkatoppaukset ennen lähtöä. Olivat nimittäin sarjaa "Janet Jackson gone wild".

Kuvassa tukkakin muistuttaa vielä hiukan kasikytluvun heittaria. Ennen lähtöä sutaisin tukan vielä "nutturalle".
























Aika usein tulee pidettyä tukkaa kiinni, sillä muuten Pikkutytön näppärät sormet taiteilevat jonkin sortin nutturan leikkien lomassa.

(Tämä kyseinen malli syntyi näin: kierittelin etuhiuksia hieman ja kiinnitin pinneillä niskaan. Lopuksi käänsin kaikki hiukset "piiloon" niskaan ja kiinnittelin pinneillä.)





































Kyseinen "nuttura" päässä näytän muuten ihan lyhyttukkaiselta. Sopisikohan tuollainen malli oikeastikin? Mielipiteitä puolikkaan naaman perusteella? :)

Isosisko

Mietteitä muuttamisesta

Olen siis superinnoissani muutosta. Olen jo jonkin aikaa pohtinut mielessäni ideaa siitä, jos muuttaisimme pienempään asuntoon. Pienen pieneen. Mitä kaksi ihmistä oikeastaan tekee kolmiolla ja jättimäisellä parvekkeella, joka on täyteen tuupattuna purkkia, purnukkaa ja kaikenlaista mööpeliä.

Pidän siis nykyisestä asunnostamme, avarasta, ihanasta ja uudesta kerrostalokolmiostamme suuresti. Jo vähän aikaa on vain tuntunut siltä, että yli puolet tavaroistamme on enemmän tai vähemmän turhia ja neljäs osa niistä sellaisia mitä en edes muista olevankaan! Nyt siis on meneillään kovakätinen karsinta, jotta mahdumme 66 neliöstä neljäänkymmeneen!


Mutta miten sujuu muutto...



...tämän suloisen rapsuttelijan kanssa...



...joka joutuu luopumaan parvekeulkoilustaan!



...Rivitalossa kun parveketta ei ole...OH NOES!

Toivomme, että arvon herramme suostuu ulkoilemaan valjaissa. Kesällä se ainakin sujui hyvin mökillä ollessa. Siltä reissulta tosin nuohottiinkin pari punkkia matkamuistoksi. (huoh)



Pikkusisko