maanantai 31. tammikuuta 2011

Päivän asu ja uusi kamera

Pistetäänpä pitkästä aikaa päivän asu-postaus, vaikka mitään high fashionia ei olekaan tarjolla.


Oranssi paita: Esprit, Valkoinen paita: kirppari, Farkut: Lindex,
Huivi: Avokki teki(!) joululahjaksi :)

Kamala kuva siinä mielessä, että yritän kaikin voimin pitää kameraa oikeassa kohdassa! :) Päässä on pyörinyt viime päivät pitkälti lause: "Älä tiputa kameraa, älä tiputa kameraa." Siippa sai siis uuden järkkärin, jossa on sellanen automaattiasetus, jolla tumpelompikin kuvaaja (=minä) saa hyvännäköisiä kuvia. Hän nyt tietty kikkailee sillä vaikka mitä, mutta mä nautin vaan helposta kuvaamisesta ja hyvästä kuvan laadusta. Kiinnostuneille tiedoksi, kameran merkki on Canon EOS 550D ja voin kyllä suositella järkkäriä hankkiville, mikäli minulta suosituksia kannattaa ottaa vastaan! :) Miinusta tulee kameran painosta, omat sormi/rannevoimani riittävät nippanappa kameran pitelyyn.

Kuvassa vilahtaa jo pilkahdus meidän makkaristakin! Mä tykkään tosi paljon noista pirteän keltasista seinistä, vaikka alkuun epäröinkin. Valkonen toimii minkä värin kanssa vaan ja näyttää aina hyvältä, kummaa.

Huivista on pakko sanoa sen verran, että olin puolella sanalla haaveillut kyseisestä Fifi-huivista valkoisena, yritin tehdä itsekin, vaan enpä onnistunut. Mutta avokki oli sormet ruvella sitä neulonut aina ennen kun mä heräsin. Siis kuinka hellyttävää?!

Tosi.

Pikkusisko

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Syntyjä syviä



Johtuukohan se näistä talven pimeistä illoista, että viime ajat olen pohtinut hyvinkin syvällisiä...Erityisesti pitkät vaunulenkit lumisissa maisemissa ovat omiaan kaikenlaisien teesien ja elämänohjeiden pohtimiseen. Osa ajatuksista on hyvä jättää sinne lenkkipolun varteen, mutta toisista olen huomannut olevan hyötyä omassa arjessa.

Ainakin seuraavat ajatukset ovat olleet käyttökelpoisia niinä hetkinä, kun omat epävarmuudet, pelot, turhaumat jne. yrittävät puskea päälle.


1. Älä rasita perhettäsi (ja itseäsi!) liialla täydellisyyden tavoittelulla. Joskus kotona ei ole siistiä, joskus ruoka tulee pakastealtaasta ja aika usein tukka hapsottaa. Jos lapsen synttärijuhlien/puutarhakemujen/joulun järjestäminen alkaa stressata monta kuukauta etukäteen, on ehkä hyvä päättää, että tällä kertaa et kokeile viittä uutta reseptiä, askartele itse pöytäkoristeita ja virkkaa lahjaksi päiväpeittoa.


2. Ajattele pahinta. Luit oikein. Kun jokin jännittää, pelottaa tai arveluttaa, mieti hetki mikä olisi pahinta mitä ratkaisusi tai pelkosi johdosta voisi tapahtua. Usein pahimman mahdollisen skenaarion ajatteleminen laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.


3. Rakasta, rakasta, rakasta!!! Niin yksinkertaista. Kaikkea muuta voi kuvitella katuvansa, mutta voiko rakastamista katua?!?


4. Sano ajatuksesi ääneen. Kukaan ei voi tietää mitä tahdot, ajattelet ja toivot, jos et sano sitä ääneen. (Kyllä. Se roskapussi siinä eteisessä vaatii pihalle päästäkseen joskus ihan oikean käskyn, ei hienovaraista vihjailua.) On hiukan epäreilua odottaa ystävältä, aviomieheltä tai perheenjäseneltä esimerkiksi toisenlaista käytöstä, jos ei selväsanaisesti kerro, mitä oikeastaan toivoo.


5. Omien toiveiden ja ajatusten kertominen ei tarkoita toisten lyttäämistä, ilkeämielistä "rehellisyyttä" tai kokoaikaista toisten pompottamista. Välillä tapaa ihmisiä, jotka kovaan ääneen sanovat olevansa "vain rehellisiä". On kuitenkin suuri ero sillä haluaako toitottaa ainoastaan omia totuuksiaan vai aidosti kuunnella ja antaa palautetta positiivisessa hengessä.


6. Ole onnellinen. Todella monessa tilanteessa voi itse päättää onko onnellinen vai ei. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta omaan suhtautumiseen kyllä. On itsestä kiinni harmittaako sakkolappu koko loppupäivän vai päättääkö, ettei anna moisen haitata. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö olisi lupa surra tai itkeä.


7. Ja lopuksi: älä koskaan luule, että tällainen lista on ikuinen. Eri elämänvaiheissa erilaiset viisaudet ovat niitä "oikeita". Välillä tarvitset rohkeutta, välillä nöyryyttä, välillä päämäärätietoisuutta.


Ihanaa iltaa kaikille!
Isosisko


ps. Pienet elämänohjeet ovat täällä tulleet tarpeeseen: tytön nukkumakuviot ottivat muutamaksi illaksi itkuista takapakkia. Tänään on onneksi näyttänyt taas jo valoisammalta!

Tähdet vinossa

Tiesittekö, että horoskoopit ovat muuttuneet? Miksi?

Vanhalta horoskooppimerkiltäni olen härkä, mutten ikinä ole tuntenut itseäni häräksi, vaan aivan selväksi oinaaksi kaikkien luonnekuvausten perusteella. Reilu viisi vuotta sitten päätin alkaa lukemaan vain oinaan horoskooppeja (niin paljon, kuin niitä ylipäätään nyt luenkin...), koska härkä vaan ei käynyt laatuun.

Ja tadaa! Uusien horoskooppien mukaan minä todella OLEN oinas! Olen siis ollut aikaani edellä. Hauskaa!

Eilen tuttavapariskunnan käydessä luettiin kaikille uusien horoskooppien luonnekuvaukset ja täytyy sanoa, että nappiin meni kaikkien muiden kohdalla, paitsi mieheni, jota en löytänyt kummastakaan, en uudesta tai vanhasta merkistään.

Niin tai näin, vanhat horoskooppimerkit siis kuulemma saa pitää, jos haluaa, mutta minä aion tästä lähdin olla avoimesti oinas. Jee!



Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Pikkusisko

P.S. Ja Isosisko: sinä olet edelleen leijona. Ei muutu miksikään, vaikka voissa paistaisi! ;)

perjantai 28. tammikuuta 2011

Kahvipöytäaarteet

Noniin. Vihdoin pääsen postaamaan uusista silmäteristäni. Tarina menee näin:

Kuten varmaan on tullut pariin kertaan mainittua, asuntomme pursuaa kaikennäköistä epämääräistä muuttolaatikkoa. Niistä paljastuu niin roipetta kuin aarteitakin.

Mieheni on ottanut vastaan tutuilta/sukulaisilta "ongelmajätettä", tavaraa, jota he eivät enää tarvitse/halua, mutta on sääli heittää roskiin = me voimme myydä kirpparilla. (Bad idea! Ihan kun ei omasta takaa olisi jo kirpparitavaraa!)

No, yksi laatikko oli juuri tällainen avaamaton laatikko avokkini famolta. Ajattelin, ettei sitä avattaisi ennenkuin kirpparipöydässä, vaan onneksi toisin kävi. Tällaiset aarteet sieltä löytyi:




Arabian Heinä-kahviastiasto, valmistettu vuosina 1958-68, suunnnittelija Gunvor Olin



Tästä en kahviastiastosta en tiedä suunnittelijaa, mutta mielestäni tosi söpöt!!


Joissain Heinä-lautasissa oli ajantuomaa haalistumaa tai pieni halkeama, mutta minusta se pukee kuppia, kunhan ei vaan mene rikki.

Olin aluksi ihan varma, ettei avokki anna lupaa kahdelle kokonaiselle kahvikuppisarjalle (kahvia kun meillä yleensä juodaan Muumi-mukeista), mutta kupit nähdessään hänkin suli.

Olen NIIN NIIN iloinen kahvikupeista, minusta ne on tosi kauniit. Avokille ne tuovat mieleen lapsuusmuistot, sekin painaa vaakakupissa.

Näistä pidetään hyvää huolta!


Pikkusisko

P.S. Muumimukit jäävät tietenkin käyttöön. Ne saavat olla teekuppeina, niihinkin kun liittyy muistoja matkan varrelta.

torstai 27. tammikuuta 2011

Ihme roinaa.. ja aarteitakin!

Ei, ikävä kyllä en ole vielä ehtinyt postaamaan kahvipöytä aarteistani, jännitys siis sen osalta tihenee.

Kuumeen taltuttua olen käynnistänyt itseni teho-moodiin ja alkanut sortteeraamaan tätä loputonta kirpputori/huutis/roskis?-suota. Meidän verkkokellaristahan siis paljastui laatikoittain kirpparikamaa, joka on odottanut jo vuodelta matti ja einari vuoroaan päästä kiertoon.

No tänään sitten otin kameran kauniiseen käteen, ja

aloin kuvaamaan.
Luokittelemaan.
Syöttämään nettiin.
Etsimään tietoja.
Miettimään hintoja.

Aloitin kello 12 ja lopetin juuri. Voikun voisin sanoa, että no nyt se on ainakin tehty, vaan eipä ole.

Äidin ja isän varastossa odottaa laatikoittain lisää tavaraa.


Kaiken roinan keskeltä löytyi myös todellisia helmiä piristämään päivääni:



Bally of Switzerlandin vintage-kengät




Pertti Palmrothin nahka-avokkaat...




...ja Gaborin sirot vintage-korkkarit.


Harmi, että omat jalkani ovat kokoa 33 olevat vammajalat, eivätkä juuri taivu korkkareihin. Ballyt ja Gaborit kotiuttaisin nimittäin mieluusti!

Jos siis kiinnostusta joko näihin kenkiin tai muuten vain helpottaa rojusta aiheutuvaa tuskaani, kurkkaa tänne!


Pikkusisko


P.S. Ja myönnän liioittelevani huutikseen liittyvää työmäärää. Oikeasti olen vain iloinen siitä, että minulla ylipäätään on jotain tekemistä. Tämä epäselvä työllisyys/työttömyys/työkyvyttömyys-tilanne on ehkä uuvuttavampaa kuin päivän tavaroiden sortteeraus :)

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Uudessa kodissa!

Netti toimii ja olen palannut blogosfääreihin! Sunnuntaina alkoikin jo tuntumaan vieroitusoireita. :)

Alkuun täytyy todeta, että muutto kolmiosta melkein puolet pienempään kaksioon ei käy käden käänteessä, ei suinkaan. Vaikka luulin, että olen kunniakkaasti luopunut suurimmasta osasta omaisuudestani, löytyi aina joku uusi laatikko vaatehuoneesta/kellarista/vaatekaapin kätköistä, jota en muistanut olevankaan. Lauantaina meinasi jo epätoivo iskeä, kun koko kämppä oli banaanilaatikoista piukeana.

Nyt kuitenkin suurin osa tavaroista on joko tungettu kaappeihin tai laitettu kirppari/huutistavaroihin. Tänään itseasiassa piti jo alkaa kuvailemaan tavaroita huutikseen, mutta kuumeen kourissa päätin jättää projektin muuhun ajankohtaan.

Heti kun tästä tokenen, haluan ehdottomasti esitellä myös kellarista löytyneet ihanuudet, jotka ihastuttavat nyt joka aamu kahvipöydässä! Iik, can't wait!

Nyt vedän peiton korviin ja odotan pullaa tuovaa miestä kaupasta. :)

Pikkusisko

Unia

Heippa kaikki!

Meillä on tapahtunut lapsiperhemittakaavassa ihme!

Tyttö on nukkunut viime yöt lähes 12 tuntia putkeen.


Omassa huoneessa.

Omassa sängyssä.


Päivisin jaksaa touhuta, kun yöt nukkuu hyvin...






Kokonaiset yöunet ovat olleet tarpeen, sillä meikäläinen ravistelee edelleen jotain epämääräistä kipuilua harteiltaan.



Kakkuohjeita on muuten pyydetty runsain joukoin (=1 pyyntö;) eli niitä on luvassa pikapuoliin! Teen tässä joku ilta vielä kuvalliset ohjeet koristeena olleista sokerikukista, jonka jälkeen pistelen sitten hela hoidon kerralla. Eli malttia, malttia! Hyväähän kannattaa odottaa :)

Tälläisiä sekalaisia turinoita tällä kertaa.
Ihanaa illan jatkoa!
Isosisko

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Unikoulu


No joo. Otsikko kertonee kaiken.

Maitobaari on suljettu ja tyttö on siirretty omaan huoneeseen nukkumaan. Pieniin ja isompiin protestilauluihin käytetään tällä hetkellä tassuhoitoa.

Ja syliä, syliä, ja vielä kerran syliä.

Tyttö on ottanut muutoksen kyllä jopa odotettua paremmin, ehkä se on enemmän äiti, jonka sydäntä riipii. Jotta yölliset heräilyt olisivat kuitenkin erityisen makeita, on allekirjoittanut ollut loppuviikon kipeänä.

Mutta hei, tänään tuntuu jo paremmalta! Uusi viikko, uudet voimat!

Makoisia unia kaikille!


Isosisko

perjantai 21. tammikuuta 2011

Nurkassa

Viimeinen päivä tässä kodissa koittaa. Huomenna nukutaan jo uudessa osoitteessa. Kummallista, vastahan sitä mietittiin, suunniteltiin ja innolla odotettiin. Täällä sitä istutaan pahvilaatikoiden keskellä!

Ja siis tosiaan, keskellä. En koe itseäni kovinkaan liikuntarajoitteiseksi paitsi silloin kun a) istun täysien pahvilaatikoiden saartamana b) ulkona on epämääräistä loskaa/jäätä/lunta. Nyt siis toteutuvat molemmat ehdot. No, onneksi huomenna laatikot alkavat jo liikkumaan ja tukos siirtyy uuteen kotiin. :) Hetki siis täytyy ehkä vielä kestää tällaista immobiilielämää, mutta tunnelin päässä on kuitenkin valoa:

Kevät tulee (no tulee tulee!) ja muutosta johtuva sekasorto ei vaan voi jatkua ikuisuuteen! (eihän??)


Työhuoneen turvapaikasta lämpimiä ajatuksia lähettäen

Pikkusisko

P.S. Voi muuten olla, että minun bloggailuun tulee pieni tauko, nettiasiat on vielä vähän kysymysmerkkinä.

torstai 20. tammikuuta 2011

Sparkling pearls!

Mies osti Beads and Buttons-lehden saadakseen insipaatiota koruihinsa. En tiedä kuinka nopea hän on inspiroitumaan, sillä minä anastin lehden välittömästi itselleni ja aloin ihastelemaan kaikkia ihania helmiä, helmitöitä ja ihmisten osaamista. Koska aina välillä ymmärrän sen, etteivät kaikki, esimerkiksi minä, osaa, on kiva vaan katsella toisten töitä.

...mutta eihän se nyt VOI olla niin kamalan vaikeaa pudottaa helmiä lankaan, punoa vähän erilaisilla pistoksilla ja TADAA, koru on valmis.

No kyllä se vaan kuulkaa on. Tilasin siis netistä helmet etusivun helmi-ihanuuteen ja aloin väsätä. Tai siis lukemaan ohjeita. Opettelemaan perusasioita. Tökin hemmetin terävällä helmineulalla sormeeni (uppoaa kuulkaa kuin piikki lihaan!).

Jossain välissä on kuitenkin myönnettävä, että ei. Ei tää nyt tule onnistumaan. No entä sitten, kun on vinopino ihanan värisiä helmiä, eikä enää tarvitse noudattaa typeriä ohjeita, sitten improvisoidaan!


Käytin siis mustia lanttihelmiä, jotka päällystin fiiliksen mukaan siemenhelmillä.





Harmi, kun olin niin fiiliksissä korua tehdessäni, etten tajunnut mitata ketjua välissä ja nyt se on ranteeseeni aivan liian iso. Katsotaan mihin käyttöön se lopulta päätyy.


Joten loppuhyvin, kaikki hyvin. Improvisointi on selkeästi enemmän mun juttu! Eilen ostin huovutusneulan ja ajattelin nyt mennä kokeilemaan, mitä siitä saisin improttua! :)


Ihanaa torstaita kaikille!

Pikkusisko

P.S. Me muutetaankin jo tänä viikonloppuna! Kääks!

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Että sellanen ruotsin keskustelukurssi

Tiedättehän tilanteen, kun on yrittänyt kuvitella tilanteen moneen kertaan, varautua hyvään, pahaan sekä kaikkeen siltä väliltä, mutta ei olisi SILTI osannut kuvitella juuri sitä versiota. Niin, tarkoitan siis ruotsin kurssiani. Varauduin seuraaviin tilanteisiin:
  1. Minua pommitetaan kysymyksillä, joihin täytyy suullisesti vastata nanosekunnissa, olen liian hidas ja tunnelma kiusaantunut, mutta selviän ja opin.
  2. Menen kurssille, jossa suurinosa on jopa minun tasoani alempana, tylsistyn ja lopetan parin kerran jälkeen. (Näin kävi ranskan kertauskurssilla monta vuotta sitten)
No liian hyvä en ainakaan ollut! :D Kurssi siis muodostui pääasiassa ikäihmisistä, ryhmä oli ollut pystyssä kahdeksan vuotta, kaikilla oli omat paikkansa ja kaikki tunsivat toisensa. Ihmisten tullessa sisään, jokainen vuoronperään sanoi: "oho! meillä on uusi oppilas!" Juu, hei vaan.

Ja siis, keskustelua, sitä kuulkaa piisasi! Vapaamuotoista, iloista toverirupattelua ruotsiksi lomamatkoista, lapsuusmuistoista, juhlista ja nuoremmista miehistä(!). Mutta siis sellaista, että ryhmästä viisi oli innokkainta ja kaikkien halukkaiden piti ottaa puheenvuoro jonkun lopetellessa puheenvuoroaan. Spontaania, huoletonta, huolellista, osaavaa. Ei pariharjoituksia, A:sanoo, B:sanoo-lappuja, valmiita puheenaiheita, sanalistoja tai mitään mistä ottaa tukea! Ainakin kaksi ryhmästä kertoi jommankumman vanhempansa olevan ruotsinkielinen. Mitä hemmettiä ne sitten tekee B-ruotsin kurssilla kysyn vaan?! No keskustelemassa tietenkin.

Ryhmä itsessään oli tosi hellyyttävä ja huomasi sen olevan monelle ryhmäläiselle henkireikä, viikottainen meno, jossa saa jutella ja tavata ihmisiä, toisille taas mahdollisuus ylläpitää kielitaitoaan. Niin, ylläpitää.

No, katsotaan nyt. Enköhän mä nyt toisen jos kolmannenkin kerran mene, jos vaikka alkaisin yhtäkkiä alkaisin puhumaan sujuvaa ruotsia, kertoilemaan lomamatkoistani ja perhe-elämästäni. Koska oppimisympäristönähän toi on juuri sitä mitä mä toivoin, haastava, autenttinen ja nöyryyttävä! :D

Pikkusisko

tiistai 18. tammikuuta 2011

Kotiäiti

Nyt, kun maaginen 1-vuoden rajapyykki on meillä saavutettu, olen saanut viime aikoina vastailla yhä enemmän kahteen kysymykseen:

1. Koskas teille on tulossa toinen?

"No, me nyt iloitaan tästä meidän yhdestä."

"Ei lapsen ole kuule hyvä kasvaa yksin."

"Kyllä se ihan isänsä ja minun kanssa elää, ei yksin ollenkaan."

"Kato kun ainoat lapset eivät ikinä opi jakamaan mitään, kun kaikki aina annetaan valmiiksi."

"No, eiköhän kysymys ole myös ihan muustakin kasvatuksesta."

"Ois kato teilläkin sitten vanhana varmemmin hoitajia, kun on useampi lapsi."

"Kyllä me yritetään mm. säästämällä hiukan varmistella omia vanhuudenpäiviä."


Ja sanottakoon, että ainakin tällä hetkellä meilläkin siintää haaveissa vielä toinen lapsi. On vaan jotenkin hämmentävää, että ihmiset suoraan ilmoittavat, että lapsestamme kasvaa kieroutunut itsekeskeinen narsisti-hedonisti, joka on pilattu lellimällä, jos emme hänelle hanki sisarusta. Ja yleensä tälläisissä tilanteissa on turha selittää, että ei niitä lapsia myöskään ihan niin vaan hankita. "Me otettais yksi kiitos!"

Kun mahdollisen Pikku Kakkosen kysymys on saatu perusteellisesti käsiteltyä, seuraa kysymys nro. 2:


2. No koskas sä sitten oot ajatellut mennä takaisin töihin?


" Me ollaan kyllä ajateltu, että tyttö olisi kotona 3-vuotiaaksi."

" Ei kyllä tee kauhean hyvää varmaan uralle tollanen kotileikkibreikki."

" No, eipä mulla kummoista uraa vielä ollutkaan, vastavalmistuneella. Että onni onnettomuudessa."


Viime vuosina erilaiset irtiotot ovat olleet paljon otsikoissa. Lehdissä on haastateltu ihmisiä, jotka ovat jättäneet työnsä ja kotimaansa lekotellakseen vuoden (kaksi, kolme) Thaimaan auringon alla tai perustaakseen nettikaupan.

Silti jokin minussa sanoo, että kotiäidiksi jääminen ei oikein vieläkään riitä irtiotoksi, sellaiseksi, josta muut ajattelevat hiukan kadehtien "Kumpa minäkin uskaltaisin! Tuo se uskalsi vaan ottaa ja lähteä. Toteuttaa haaveensa".

Omalla kohdalla kyseessä on kuitenkin juuri tälläinen irtiotto. Kauan, kauan mielessä siintänyt haave siitä, että jonakin päivänä saan olla kotona oman pienen lapseni kanssa.

Onhan se nimittäin ihan mieletöntä, että minulle maksetaan siitä, että saan olla rakkaan ihmisen kanssa kotona.

Leikkiä, laulaa, höpsötellä, rupatella, suukotella, halailla.

Ja ennenkaikkea ihmetellä.
Sitä kuinka tuo pieni ihme kasvaa.
Oppii.
Hoksaa.


En sano tätä kuitenkaan niin, että kotiäidin homma olisi jotenkin erityisen helppoa.

Mutta palkitsevaa se on. Varsinkin, jos kokee olevansa oikeassa duunissa. Sillä duuni kuin duuni voi tuntua sekä maailman parhaalta että maailman pas***malta, riippuu vain tekijästä.

Itselle tämä pikkuihmisen kaitseminen on sellaista unelmahommaa, ettei paremmasta väliä.

Kotiäititerkuin
Isosisko

maanantai 17. tammikuuta 2011

B-day party!

Pikkuneidin 1-vuotissynttärit ovat nyt takanapäin ja hauskaa oli!
Kiitos kaikille osallistujille!

Ja koska tätä olen mennyt tuulettamaan jo etukäteen moneen otteeseen, niin esiteltäköön se heti ensimmäiseksi;

Isosiskon ensimmäinen voileipäkakku ikinä!




Kakkukuvasta tuli ihan kökkö, kun en tietenkään juhlinnan keskellä oikein osannut keskittyä kuvaamiseen (ja koska, let´s face it, olen auttamattoman huono kuvaaja). Mutta idea käynee selväksi :)


Itse en tiedä miltä voileipäkakku maistui, sillä tein kinkkukakun. Palaute oli kuitenkin todella positiivista! (Oma isäni taisi ottaa kakkua nelisen kertaa ja muisti joka kerralla vielä antaa kehuja tekijälle. Ihana isi <3).

Kehuja tuli itse asiassa niin paljon, että uhkailin Isomiestä, että tästä lähtien kutsun itseäni super-emännäksi, kun kerran voileipäkakutkin onnistuvat näin hyvin. Ei tarvittu mieheltä kuin merkitsevä katse kuivahtaneen omenapiirakan suuntaan, jotta osasin sulkea suuni ja alentaa itseni jälleen ihan tavallisen kotikokin tasolle :) Lämpimästi voin kuitenkin suositella tätä Hellapoliisin ohjetta, jonka pohjalta kakun tein. Kokeilkaapa! (Pieniä muutoksia tein ohjeeseen: käytin lihaliemikuutiota kasvisliemikuution sijaan, kahta eri Reilu-paahtoleipää ja kuorrutukseen smetana-sulatejuustosekoitusta).



Tässä vielä kuva täytekakusta, in action! Tämäkin oli (makeanystävän mielestä) tosi hyvää ja yllätyksekseni jopa päällystämiseen käytetty sokerimassa oli oikeasti aika herkullista!

Otin jonkin verran kuvia kakun tekovaiheista, joten voisin vaikka laittaa kuvallisen ohjeen tässä joku päivä. Käsi ylös, jos jotakuta kiinnostaa!

Ihanaa viikon alkua kaikille!
Isosisko

ps. Niin ja tiedoksi: rimpsumekossa tietysti juhlittiin. Olisihan se pitänyt arvata!

Muuttopuuhissa

Täällä pakataan jo banaanilaatikoita! Vaikka oikea muuttopäivä onkin vasta parin viikon päästä, päätin, että nyt aloitamme ajoissa. Vaatteet, olohuoneen kirjahyllyn tavarat ja osan astioista olen jo pakannut. Tässä on siis haastetta itsellenikin; loput pari viikkoa aion selvitä vain parilla housuilla ja muutamilla paitayhdistelmillä.

Kallekin on tehnyt selväksi, että hänet täytyy ottaa mukaan...









Mukavaa maanantain jatkoa! Minä taidan oikaista itseni sohvalle odottamaan Pasilan kolmannen tuotannon avausjaksoa! Jee!

Pikkusisko

lauantai 15. tammikuuta 2011

Hyvissä ajoin

Viime viikonlopulta kuumetaudin vuoksi perutut synttärit pidetään huomenna ja meillä on kaikki oikeastaan kahvikuppeja myöden valmiina. Siis oikeasti, kahvikupit ovat jo pöydässä...

Aikaa on ollut jopa niin paljon, että olen ehtinyt miettiä, mitä päivänsankari laittaa päälleen.

Perinteistä rimpsua...
Vai arkisempaa farkkua...

Toisaalta Burberryn mekkokin olisi aika ihana...

Jos vanhat merkit paikkansa pitää, on ensimmäinen sotisopa banaanissa vartin jälkeen, joten voipi olla, että huomenna nähdään kaikki edellä kuvatut yhdistelmät :)

En malta olla laittamatta tähän myös jo ensikuvia tytön synttärikakusta. Käytin siis ensimmäistä kertaa fondanttia eli sokerimassaa koristeluun ja olen tyytyväinen lopputulokseen! Katsotaan saisinko vielä huomenna parempia kuvia päivänvalossa.


Kukat, teksti ja päällyste sokerimassaa. Omin kätösin pyöritelty...


Huomenna on vielä voileipäkakun koristelu. Katsotaan kuinka siinä käy!

Ihanaa lauantaita kaikille!
Isosisko

perjantai 14. tammikuuta 2011

Hej jag heter Peter!

Ihanaa! Sain kirjeen työväenopistolta: pääsin ruotsin keskustelukurssille! Jihaa!

Ilmottauduin kurssille jo viime syksynä, mutta en oo kuullut kurssista mitään ilmottautumisen jälkeen, saanut laskua tai mitään ja oon ollut vähän kysymysmerkkinä, et pääsinkö sinne vai en. En oo kuitenkaan tehnyt asian eteen mitään, koska asioilla on kuitenkin tapana järjestyä parhain päin. (passiivinen luonne)

Ja niin totta vie kävikin! En ole pitkään aikaan riemastunut laskusta niin paljon kuin nyt. :) Ensi tiistaina siis altistan itseni noloudelle, takeltelulle ja änkytykselle. Ruotsini on siis niin tahmea, että kurssi ja kaikki sen tuoma nolous on pakko ottaa vastaan.

Mies on suomenruotsalainen ja on niin noloa, kun joissain porukoissa kielenä olisi ensisijaisesti ruotsi. On tyhmää olla se juntti, jonka takia keskustelukieli vaihdetaan, eikä sen hetken kielellinen enemmistö voi puhua äidinkieltään.

Vaan eipä kauaa tarvitse hävetä! (niin niin) Aion kyllä ottaa kurssista kaiken irti ja altistaa itteni kiusallisiin tilanteisiin, mogata ja oppia. Niinhän se toimii!

Ha det så bra!

Lillasyster (?)

P.S Vai onko se liten syster? Se kuulostaa jotenkin kovin väärältä. En muista ollenkaan kielioppia, jolla voisin perustella jomman kumman oikeaksi tai vääräksi. *huoh* Taitaa tulla pitkä ja nöyryyttävä tie. :D

torstai 13. tammikuuta 2011

Spring in my step

On ihanaa miten hyvään mieleen tarvitaan niin vähän!



Otettiin Pikkusiskon kanssa tänään varaslähtö kevääseen.



Feta-mansikkasalaattia ja kimppu tulppaaneja.


Tuntui jo heti hiukan valoisammalta!

Kevät se siellä jo kolkuttelee. Ihan varmasti!

Ihanaa tammikuun iltaa kaikille!
Isosisko

Sisustuspulmia

Nyt kun muutto lähestyy, voi alkaa miettiä myös uutta sisustusta. Minullahan on jo selkeä visio esim. värimaailmoista (makuuhuone pramea violetti-kulta-valkoinen, olohuone/keittiö valkoinen-pähkinä-pastelli) ja miltä asuntomme tulee näyttämään, mutta en muuta (onneksi) yksin.

Minusta on hassua, että sisustaminen nostattaa perheessämme kerta toisensa jälkeen kuumia tunteita. Kuten minulla, myös miehelläni on vahva visio. Harmi, että visiomme tässä asiassa ei (yleensä) kohtaa. Olemme molemmat vahvatahtoisia, peräänantamattomia ja voimakkaita persoonia, joten mitä siitä seuraa?

  • henkistä valmistautumista Ikea-reissua varten
  • keskustelu menomatkalla siitä, miten huonoja ideoita ei olekaan, on vaan meidän ideoita
  • passiivisaggressiivista kiertelyä
  • nollatulos
  • kotona riita siitä, miten mikään mun ideoista ei kelpaa

Meidän parisuhteessa taitaa olla asiat erittäin hyvin, mikäli ainoa asia, mistä riita saadaan aikaiseksi, on verhot! (Joku voisi ehkä sanoa, ettei näin ole, kun pikkuasioista ei päästä yli eikä ympäri, sekin on varmaan totta)

Tällä kertaa ostoslistalla on seuraavaa:

  • sänky
  • keittiöntuolit
  • naulakko (tästä päästiin heti yhteisymmärrykseen kun selailtiin netissä!)
  • sohvapöytä
Musta tuntuu, että me ollaan kuitenkin jo kehitytty sisustuspariskuntana. Viime muuton sisustuskuviot hoitui melko kivuttomasti ja lopputulos oli hieno molempien mielestä. Toivotaan, että näin käy nytkin. Positiivista ajattelua kehiin vaan, eikä missään nimessä lähetä kauppoihin jos on a) nälkä b) väsyttää. Lopputuloksen tietää jo. Eväät mukaan ainakin.

Ja voin ehkä myöntää omalta osaltani, että en kovin fleksiibeli tyyppi ole, silloin kun on kyse prameilusta tai söpöstelystä. Ehkä on myös ihan ymmärrettävää, ettei äijä halua verhoutua vaaleanpunaiseen unelmaan. Mutta miksi? Oi miksi?

En silti aio suostua mihinkään kiiltävään, supermiehekkääseen teräskotiin, vaan johonkin kotoiseen ja pehmoiseen. Ja jossain pitää olla pastellia!


Itseään tulevaisuuden Ikea-reissulle valmistellen,

Pikkusisko

P.S. Mies sai kun saikin kasoittain banaanilaatikoita! Pakkaus voi siis todenteolla alkaa!


keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Huonekaluja/kitaroita/muuta tavaraa vailla?

Olen laittanut huuto.nettiin muutamia tavaroita, jotka eivät seuraa kanssamme uuteen asuntoon. Mikäli siis olet vuodesohvaa, parisänkyä, levysoittimia (huom. monikko! :D) tai esim kitaroita vailla, siirry ihmeessä tänne!

Kuvassa oleva Ikean sohvapöytä löytyy myös myytävistä. Kalle ei tosin kuulu hintaan, se on ihan priceless. :)

Hurjaa ajatella, että parin viikon päästä me ei enää asuta täällä. Kääks! Eilen olin sairaan tehokas, ja pakkasin jopa ekat muuttolaatikot. Ollaan metsästetty banaanilaatikkoja suunnilleen joka kaupasta Espoon alueelta, saldo: kaksi laatikkoa Lidlistä. Tänään mies ryntää taas laatikkokierrokselle, toivottavasti paremmalla onnella. Banaanilaatikot on mielestä muuttolaatikoiden aatelia; ilmaisia, kestäviä, helppo kantaa (kuulemma), eikä tarvitse palauttaa määräaikaan mennessä (=lojuu nurkissa kunnes hermo menee, mahdolliset tavarat kumotaan lattialle ja laatikot viedäät kiireen vilkkaa kierrätykseen).

Ihanaa päivää!

Pikkusisko




tiistai 11. tammikuuta 2011

Pimennossa

Kertoilin tuossa taannoin Pikkusiskolle, kuinka mukavaa olisi kirjoittaa tänne blogiin ajankohtaisista aiheista.

Tv-sarjoista, uutisista, muodista.

Jos ihan hurjaksi heittäytyisi, niin vaikka politiikasta.

Asiaa hankaloittaa seuraavat seikat:

1. En katso telkkaria.
Pikkutytön syntymän jälkeen päätimme, että tv on auki vain silloin, kun tyttö ei ole paikalla. Telkkarin olemassaolon on itse asiassa jopa oikeastaan unohtanut kuluneiden kuukausien aikana.




2. En lue lehtiä.
Häpeäkseni tunnustan, että meille ei tule tällä hetkellä edes Helsingin Sanomia. Sain nimittäin aiheesta aikaiseksi vain stressin, kun lukemattomat lehdet vain kerääntyivät, kerääntyivät, kerääntyivät...



3. En kuuntele hitsi vie edes radiota. Epäilen vahvasti, että Suomessa voisi tapahtua tällä hetkellä vallankaappaus ja meikäläinen hilluisi tyynen tietämättömänä pikkuautojen, leikkihellojen ja palapelien keskellä, miettien minne ihmeeseen se tyttö sen Plussakortin nyt on jemmannut. (Löytyi muuten sieltä hellasta...)


Tässä ei sinänsä ole mitään kauhean pahaa.


Epäilemättä (ensimmäisen) lapsen syntymä saa monella aikaan jonkinnäköisen sisäänpäinkääntyneen vaiheen.

Tällä hetkellä kuitenkin mietin, kuinka kauan tälläisen vaiheen tulisi kestää. Tyttö on jo täyttänyt vuoden ja EDELLEEN voisin puhua tuntitolkulla synnytyksestä, vauvanruoista, kantoliinoista ja sormiruokailusta.

Toivonkin, että lähipiirini ystävällisesti huomauttaa, jos vielä Pikkutytön rippikesänä keskustelurepertuaariini kuuluvat ainoastaan koliikkikeinut ja hampaiden puhkeaminen.

Eilen tuli sentään pidettyä Isonmiehen kanssa leffapäivä (how exciting;). Isomies oli valinnut Leonardo DiCaprion tähdittämän Inception-leffan, jossa leikitellään ajatuksella, että univarkaat voivat varastaa salaisia tietoja ihmisten alitajunnasta unien aikana.

Leffa aiheutti ainakin tässä katsojaraadissa sekä sydänmentykytyksiä että lieviä riemunkiljahduksia. Uskaltaisin jopa kuvailla elokuvaa kriitikkojen usein käyttämällä sanalla tiivistunnelmainen. Jopa niin tiivistunnelmainen, että meikäläisen unet olivat jäädä seuraavana yönä vähälle, kun pohdiskelin leffan käänteitä.

Näin päiväsaikaan ymmärrän hiukan selvemmin, että juuri minun kohdallani huoli univarkaista lienee ainakin tällä hetkellä turha.

Tai sitten joku tarvitsee hämmentävän kriittisesti listaa Pikkutytön lempiruoista.


Isosisko



ps. Oih, ei olisi pitänyt katsoa mitä Pikkusiskolla on myynnissä. Nyt meidän perheessä harkitaan sekä akustisen kitaran että sohvapöydän hankintaa. Pidetään peukkuja että sabotoimme Isonmiehen kanssa toistemme ideat. Muistan nimittäin (etäisesti) luvanneeni, etten osta mitään turhaa...

maanantai 10. tammikuuta 2011

Terveyttä!

Niinkuin vuoden vaihtuessa uhosin, terveet elämäntavat on kaivettu pikkuhiljaa esiin. Yritän pitää järjen kädessä ja palata mieron tieltä maltillisesti. Yleensähän teen näin:

  1. Päätän tehdä parannuksen ja mietin keinon. Yleensä se on raakaruokailu, koska se on hyvä tapa antaa keholle sen tarvitsemia entsyymejä, vitamiineja ja ihania rasvoja. Hyvää ruokaa, inspiroivia reseptejä ja mielikuvitus rajana. Sounds great!
  2. Teen huikean shoppailureissun, ostan kassillisen superfoodeja ja alan paasata läheisille raakaruokailun ja supereiden puolesta. (sori vaan kaikille)
  3. Kokeilen reseptejä, nautin ja paasaan. Kaikki toimii kuin rasvattu noin 1-3 kuukautta, kunnes...
  4. ...iskee himo pitsaan, pastaan, kypsennettyihin ruokiin, karkkeihin, ihan mihin tahansa missä EI ole pähkinöitä tai mitään super-etuliitettä. Ihan ymmärrettävää, kun sukeltaa ääripäästä ääripäähän.


Jos siis jotkut jojottavat painoaan, minä jojotan terveyskausilla. Tästä viisastuneena aion edetä maltillisemmin. Suunnitelmana on yksinkertaisesti lisätä lämpimiä kasvisruokia ja aamusmoothie. Mikäli hedelmät maistuvat muuten, go for it, mutta en edes katsele mitään raakakakkureseptejä, koska siitä seuraa mania. Raakakakkumania. (ongelmat ne on vissiin kullakin!) Raakaruokailun lisääminen on kyllä tavoite, siis LISÄÄMINEN, ei mania. :)

Jaankin tässä nyt ehdottomasti suosikki kasvissosekeittoni!


Pikkusiskon kasvissosekeitto

500 g bataattia
500 g porkkanaa
2 lehtisellerin vartta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
8 dl vettä
kasvisfondia
1 rkl hienonnettua korianteria (tuore)
1 appelsiinin mehu
suolaa



  1. Pilko bataatti, porkkana, lehtiselleri, sipuli ja valkosipuli ja laita kattilaan. Kaada päälle vesi, missä on fondi
  2. Keitä hetki (n.5 min) ja lisää silputtu korianteri, suola ja appelsiinin mehu
  3. Anna kiehua n. 30 min ja surauta soseeksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.
Kurpitsan siemenet sopivat keittoon hyvin!


Pikkusisko

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kuumat paikat

Nyt se on virallista.

Olen 1-vuotiaan taaperon äiti.


Vuoden rajapyykki saavutettiin lämpöisissä tunnelmissa: synttäriaamuna sankarin kuumemittari näytti 39,3 astetta.

Hyvästi voileipäkakut, sokerikuorrutteet ja ilmapallot.

Tervetuloa nenäliinat, terveysneuvonta ja unettomat yöt!

Ja oli kai se jotenkin aikakin.

Aika luvattoman terveenä Pikkutyttö on vuoden verran pysynyt, verrattuna niihin korvatulehduskauhujuttuihin, joilla raskausaikana kaikki pelotteli.

Ja tyttö on kyllä mitä iloisin ja helpoin potilas. Päivät ovat kuluneet rattoisasti uuden Brion hellan kanssa. Erityisen mielenkiintoista on ollut kuunnella, kuinka Isomies opettaa tyttöä kokkaamaan:

"Tästä kun väännetään vaikka nuppi kahteensataan viiteenkymppiin, se tarkoittaa, että uunista tulee 250 kakkua. Mutta ehkä me otetaan ensiksi vaan sataviiskymmentä leipää."

Ei ihme, että mies aina vaan "tilaa" meikäläiseltä ruokaa, jos kerran luulee, että uunin nuppeja vääntelemällä päätetään kuinka paljon ja mitä lajia sieltä tulee :)

Ihanaa viikon alkua kaikille!
Isosisko

lauantai 8. tammikuuta 2011

Pohdintaa sushin äärellä


Kävimme mieheni kanssa viikonloppuna sushilla. Ihanaa! (Minulla oli siis paljon hauskempaa mitä kuva antaa olettaa :D)

Päivän puheenaiheemme tosin veti vakavaksi. Luen Erityisen ihana äitiys-blogia ja hiljattain siellä käytiin kiivasta keskustelua siitä, onko vammaisella pariskunnalla oikeus hankkia lapsi TIETÄEN, että tarvitsee apua lastenhoidossa.

Osaan jollain tapaa eläytyä siihen kankeaan ajatuksenjuokseen idean takana; rahaa menee, yhteiskunta kärsii ja tavallinen tallaaja joutuu taas maksumieheksi, puhumattakaan siitä, että lapsethan syntyvät automaattisesti pyörätuolissa ja sama rundi jatkuu seuraavalla kierroksella. Niin, kankeaa, eikö?

Jos sovelletaan tätä "ei tieten tahdon kuluja"-logiikkaa vaikka minun elämääni (vaikka vauva siis ei olekaan vielä tulossa), joutuisin aikamoisen elämänmuutoksen eteen. Muutin 19-vuotiaana omaan kotiini täysin tietoisena siitä, etten siellä ilman avustajaa pärjää. Eli muuttaisin siis takaisin äidille ja isälle. Olen myös hakenut opiskelemaan ja ihan varmasti olen silloin tiennyt, etten kyllä bussilla tule sinne kulkemaan. Työt sama juttu. Aika pieneksihän se elämänpiiri kutistuu sitten.

Kyse onkin siis oikeuksista ja pitkän tähtäimen hyödyistä. Meillä kaikilla on oikeus itsenäiseen elämään, opiskeluun, työssäkäyntiin ja perhe-elämään, vaikka se vaatisikin vähän ekstratukea yhteiskunnalta. Ehkä minun lapsestani tulee se nero, joka keksii jonkun tulevaisuuden innovaation. Tai sitten se on vain meitä perusmattimeikäläisiä, jotka pitää vaan oikeuksistaan kiinni.

Uskon myös, että vanhemmat, joilla on joku vamma, saavat apua myös muilta kuin pelkältä avustajaltaan, aivan niinkuin kaikki muutkin vanhemmat. (perhe, ystävät, kummit, lastenhoitajat, opettajat...) Meillä varmasti liittää mummia ja kummia lainaamassa auttavaa kättä silloin kun sitä tarvitaan. Sukulaisten ja ystävien harteille lastenhoitoa ei voi tietenkään jättää. Sen takia pyrinkin takaamaan sen, että minulla on voimavaroja tehdä se itse, avustajan kanssa.

Pikkusisko

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kaukaa viisasta

Viimeisen illan ihme ei ole koskaan ollut meikäläisen juttu.

Siis se metodi, jossa luetaan tenttiin viimeisenä iltana, jätetään juhlapuvun valinta viime tippaan ja valmistellaan työpaikan presentaatio kahvitunnilla hetki ennen esitystä.

Olen luonteeltani henkeen ja vereen valmistautuja. Isolla v:llä.

Eilen illalla Isomies ja Pikkutyttö menivät yöpuulle harvinaisen aikaisin, joten minulla oli hyvää aikaa treenailla sokerikuorrutteen kanssa (lue= yli vartti).

Eilen valmistuivatkin tytön kakkuun koristeet. Enkä tietenkään malta olla laittamatta pieniä "maistiaisia" jo tänne blogin puolelle :) Lisäkuvia toivottavasti luvassa kunhan koko kakku lauantaina valmistuu.



Niin ja kuten aina, eskaloituvat testailusuunnitelmani ennen juhlia: lauantaina tullaankin näkemään sekä ensimmäinen Isosiskon sokerikuorrutekakku että ihka ensimmäinen voileipäkakkuviritelmä. Wish me luck!

Mutta nyt nukkumaan! Tänään on kurkku tuntunut jälleen kerran hiukan karhealta, mutta en pirskatti sentään aio tulla nyt kipeäksi.

Ei siis enää asento, vaan lepo!
Adios amigos!
Isosisko


ps. Niin ja kerrottakoon, että olen minäkin sitä viimeisen illan ihmettä kokeillut. Päätin mm. testata tarrapapiljotteja ensi kertaa lakkiaisaamuna.

One word: keittiösakset.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Mennyttä ja tulevaa

Vuosi 2010 0li minulle...

  • muutosta; olin koulussa, töissä, sairaana ja työttömänä. Etsintä jatkuu edelleen...
  • muuttamista; koti vaihtui maaliskuussa ja uutta alettiin etsimään jälleen marraskuussa
  • surua; rakas kissani kuoli helmikuussa ja nyt Kalle sairastui
  • onnea ja iloa; minusta tuli täti ja vieläpä kummitäti!
  • oivallusta, rauhaa ja harmoniaa; mieleni voimat aina silloin tällöin pilkahtivat vahvempina kuin koskaan.
  • rakkautta; rakkaus ei lopu koskaan, sitä ei ole koskaan liikaa ja aina voi rakastaa enemmän. Kaikkea. Kaikkia. Sitä kun saa samalla mitalla takaisin.

Toivon, että vuonna 2011...

  • löydän itselleni sen JUTUN. Minun juttuni. My thing. Olipa se mikä tahansa. Ideariihi on päällä!
  • löydän uuden liikuntaharrastuksen. Jooga on tällä hetkellä ykkössuosikki. Vaihtoehtoja kartoitetaan
  • saan olla terve. Tähän pyrin vaikuttamaan itse. Kukaan kun ei täällä pelkästään kohtalon armoilla ole. Itselleni sopivat elämäntavat kaivetaan siis (jälleen kerran) esiin!
  • viljelen kesällä jotain onnistuneesti. Olkoon se sitten vaikka amppelimansikka, mutta yksi onnistuminen riittäisi!
  • opin meditoimaan niin, että siitä tulisi pysyvä tapa. Elämäntapa. Erilaisiin meditaatiotekniikoihin täällä on tutustuttu!
  • opin käyttämään henkisiä voimavarojani oikein. Niitähän on meillä kaikilla!
  • kuuntelen intuitiotani. Itseasiasiassa pelkästään sen avulla selviydyn leikiten koko toivelistastani leikiten.

Pikkusisko

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Tammikuun ensimmäinen!

Niin se vaan on vuosi 2011! Joulusta on jäljellä enää kasa lahjoja ja neulasia tiputteleva kuusi.

Ja koska jouluna saatu tavaramäärä ei näköjään riittänyt, kävimme tänään Pikkusiskon kanssa ratsaamassa lapsuudenkotimme kaappeja.

Oma sotasaaliini näytti tältä:

Kahvikuppeja, verhot, maljakko ja kristallilasit. Ja taisi mukaan tarttua muutama matala Aalto-maljakkokin...

Tavaran määrä ei todennäköisesti tule ainakaan vähenemään seuraavan viikon aikana, sillä ensi viikonloppuna meillä juhlitaan Pikkutytön 1-vuotissynttäreitä!

Ihan järjetöntä kuinka nopeasti vuosi on kulunut. Viimeisen viikon aikana Isomies onkin saanut kuulla paljon juttuja, jotka ovat alkaneet sanoilla "Siis muistatsä kuinka vielä vuos sitten..."

Pimeinä tammikuun iltoina onkin ihana käpertyä Isonmiehen kainaloon ja muistella kulunutta vuotta. Ensimmäistä vuottamme kolmehenkisenä perheenä.

Ihanaa vuoden alkua kaikille!!!

Isosisko

ps. Pikkutytön juhlien kunniaksi ajattelin kokeilla tällä viikolla ensi kertaa kakun kuorrutusta sokerimassalla. Saas nähdä kuinka käy! Mikäli kakku onnistuu, voitte arvataa, että tulen tänne bloginkin puolelle elvistelemään. Jos taas tulos ei ole kokkia mairitteleva, jättänen sen vähin äänin mainitsematta :)