Minusta on hassua, että sisustaminen nostattaa perheessämme kerta toisensa jälkeen kuumia tunteita. Kuten minulla, myös miehelläni on vahva visio. Harmi, että visiomme tässä asiassa ei (yleensä) kohtaa. Olemme molemmat vahvatahtoisia, peräänantamattomia ja voimakkaita persoonia, joten mitä siitä seuraa?
- henkistä valmistautumista Ikea-reissua varten
- keskustelu menomatkalla siitä, miten huonoja ideoita ei olekaan, on vaan meidän ideoita
- passiivisaggressiivista kiertelyä
- nollatulos
- kotona riita siitä, miten mikään mun ideoista ei kelpaa
Meidän parisuhteessa taitaa olla asiat erittäin hyvin, mikäli ainoa asia, mistä riita saadaan aikaiseksi, on verhot! (Joku voisi ehkä sanoa, ettei näin ole, kun pikkuasioista ei päästä yli eikä ympäri, sekin on varmaan totta)
Tällä kertaa ostoslistalla on seuraavaa:
- sänky
- keittiöntuolit
- naulakko (tästä päästiin heti yhteisymmärrykseen kun selailtiin netissä!)
- sohvapöytä
Musta tuntuu, että me ollaan kuitenkin jo kehitytty sisustuspariskuntana. Viime muuton sisustuskuviot hoitui melko kivuttomasti ja lopputulos oli hieno molempien mielestä. Toivotaan, että näin käy nytkin. Positiivista ajattelua kehiin vaan, eikä missään nimessä lähetä kauppoihin jos on a) nälkä b) väsyttää. Lopputuloksen tietää jo. Eväät mukaan ainakin.
Ja voin ehkä myöntää omalta osaltani, että en kovin fleksiibeli tyyppi ole, silloin kun on kyse prameilusta tai söpöstelystä. Ehkä on myös ihan ymmärrettävää, ettei äijä halua verhoutua vaaleanpunaiseen unelmaan. Mutta miksi? Oi miksi?
En silti aio suostua mihinkään kiiltävään, supermiehekkääseen teräskotiin, vaan johonkin kotoiseen ja pehmoiseen. Ja jossain pitää olla pastellia!
Itseään tulevaisuuden Ikea-reissulle valmistellen,
Pikkusisko
P.S. Mies sai kun saikin kasoittain banaanilaatikoita! Pakkaus voi siis todenteolla alkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti