tiistai 21. syyskuuta 2010

Decoupage

Tänään heittäydyn hurjaksi ja valvon myöhään.

Siis tosi myöhään.

Ainakin yhteentoista.

Ja koska muut perheenjäsenet ovat painuneet yöpuulle (kellohan on jo yhdeksän), ehdin jatkaa joitakin lukuisista pikku projekteistani (luvassa ainakin koruja ja treffit herra Fazerin kanssa).

Ennen näpertelyn aloittamista täytän kuitenkin yhden tekemäni lupauksen. Menin nimittäin myöntymään, kun Pikkusisko jokin tovi sitten ehdotti, että tekisin jutun decoupage-tekniikalla päällystämästäni lipastosta.





Lipasto syntyi viime keväänä, niinä jännittävinä hetkinä, kun kotonamme tuhisi muutaman viikon ikäinen tyttö. Koska kaikki oli alkuun (ja on kyllä vieläkin) jännittävää, en uskaltanut tytön nukkuessa aloittaa oikein mitään järkevää. Luppoajalle kaipasin kuitenkin jotakin pientä hommaa ja lopulta kellarissa kyyhöttänyt pieni lipasto alkoi vaikuttaa juuri sopivalta projektilta.

Lipasto on materiaaliltaan lastulevyä, joten maalaaminen ei oikein houkuttanut. Olin jo aikaisemmin päällystänyt lehtikoteloita makuuhuoneemme tapettiin sopivaksi, joten lipastonkaan päällystäminen ei tuntunut hullummalta idealta (lehtikotelo - lipasto, huomaatte varmaan kuinka nämä meikäläisen projektit eskaloituvat).


Decoupage- tekniikkaa eli servettiaskartelua en ennen lipastoa ollut ikinä kokeillut (lehtikotelot päällystin ihan tapetilla ja pikaliimalla).


Decoupage-askartelussahan on nimensä mukaisesti kyse päällystämisestä serveteillä. Päällystämiseen käytetään erityistä lakkaa, joka tekee pinnasta kestävän. Tarpeet decoupage-päällystämiseen ovat siis seuraavat: decoupage-liimaa, servettejä ja suti, jolla liima levitetään. Niin ja tietysti reilusti päällystettävää.

Tässä muutamia decoupage-tekniikan käyttökohteita:



Kaikenkaikkiaan nopeaa ja mukavaa pikku tuunausta, kokeilkaapa!

Niin ja lipaston esittely tapahtuu nyt hiukan viime hetkellä, sillä lipasto siirtyy pikapuoliin autaammille säilytysmaille (eli todennäköisesti Kierrätyskeskukseen). Keväästä asti lipasto on ollut tytön huoneessa, mutta toivottavasti pian sen tulee korvaamaan uusin projektini (,johon ei liity MITENKÄÄN decoupage-tekniikka).


Mitäs projekteja teillä on?


Ihanaa tiistaita kaikille!
Isosisko

4 kommenttia:

  1. Kiitokset kehusta!!! :)
    Decoupage-tekniikalla saa kyllä esineet ihan eri näköisiksi!
    -Isosisko-

    VastaaPoista
  2. Hei! Hieno on, mutta käytitkö lipaston päällystämiseen siis servettejä... ei näytä siltä...
    Mukavaa syksyä 2011! -Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus vain noin vuotta myöhemmin, anteeksi! Vastaan nyt kuitenkin, jos joku tänne eksyy...

      Eli lipaston päällystin tosiaan ihan serveteillä, joista otin vaan aluskerroksen pois. Eli jätin vain päällimmäisen kerroksen, jossa värit olivat. Kyseessä kun oli ihan tuhdit ruokailuservetit, joissa oli useampi kerros ( ei sellaset tosi ohkaset kahviservetit, jotka vois lävästä pintaan varmaan ihan sellasenaan)
      Isosisko

      Poista