Going (coco)nuts

Ruokailussa meidän perheellä on usein kausia. Pastakausia Perunakausia Uuniruokakausia Tällä hetkellä menossa on kookosmaitokausi. Kaikki lähti pestoisesta linssipapupatahässäkästä, jota koko perhe nauttii meillä säännöllisesti. Koska yhtä ja samaa ruokaa on aika tylsä tehdä ihan joka päivä, olen päätynyt googlailemaan muita ruokia, joihin kookosmaito toisi saman makean ja lempeän vivahteen kuin perheen suosikkiruokaan. Kookosta onkin nyt käytetty meillä niin runsaasti, että innostuksen on vääjäämättä pian jo loputtava. Kysymys kuuluukin: miksi kaikki muut vaiheet aina lopulta hiipuvat ja antavat tilaa seuraavalle kaudelle, mutta suklaakausi senkun jatkuu aina vaan. Voiko suklaaseen kyllästyä?!? Isosisko Ps. Kysymyksen inspiraationa toimi tänään yllättäen poksahtanut housunnappi.

Kynsikoristelut

Arjen tuoksinnassa kynsienlakkaus tuntuu vähäpätöiseltä asialta. Haluan pojan päiväuniajan ihan vaan ottaa rennosti kahvikupin äärellä tai sitten saada jotain tehokkaasti tehdyksi ilman jaloissa pyörissä kiipeilevää nappulaa.

Mutta jos on lähdössä syömään ystävien kanssa, niin miten ihanaa onkaan kynnet lakata! Lauantaina oli tällainen ihana ilta tiedossa ja innokas Famu tuli mielellään pojan kanssa leikkimään jo hyvissä ajoin, että minä sain valmistautua rauhassa. Ihanaa!

Iltaan sopivat kynnet tein valkoisella tippitussilla, jolla kaltaiseni tärisevä kätinen tumpelo saa aikaiseksi siistit ranskalaiset kärjet. Siihen vielä vähän jotain lisää lauantai-illan koristuksia, niin voila! Kynnet on valmiit!

Vasen ylhäällä: Depend French Liner (Kicks)
Vasen alhaalla: veryme Nail art-koristelulakka (Oriflame),
Oikea: Tattadaa!

Kuva on melko kehno, mutta toivottavasti idea tulee selville.

En käyttänyt edes aluslakkaa vaan vetelin tussilla kärjet ihan paljaalle kynnelle eikä tussi ole värjännyt kynttä. Aluslakka auttaisi varmaan lakan pysyvyydessä, mutta en jaksanut odotella aluslakan kuivumista, tussilla kun täytyy piirtää aivan kuivalle pinnalle, muuten lähtee aluslakat rullalle. Koristelulakkojen ohuen ohuella sudilla oli helppo tehdä siroja viivoja. Sitten vaan päällilakka ja se on siinä.

Tussin kanssa touhutessa tuli mieleen, että ei kyllä kynsienlakkaus voi enää helpommaksi mennä, että ehkä iltapäivästä lohkeaisi vartti siisteille kynsille... Katsotaan!

Ilta kynsien kanssa oli menestyksekäs! 

Linssi-kurpitsalasagne

Kuten aiemmin kirjoitin, on meillä anopin ansiosta viime aikoina syöty lähinnä kurpitsaa.

Koska tämän päiväinen kokkailukokeilu oli äärimmäisen onnistunut, jaan nyt kanssanne...

Isosiskon linssi-kurpitsalasagne
Lasagnelevyjä
1 sipuli
1 kg kurpitsaa
2 rkl voita paistamiseen
1 dl punaisia linssejä
500 g tomaattimurskaa
1 dl vettä
1,5 tl suolaa
3 rkl hunajaa
1 tl inkivääriä
Usea kierros Santa Maria Pasta Rossa- mausteseosta

4 rkl voita
4 rkl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
125 g Aura gold- sinihomejuustoa

100g juustoraastetta


Pilko kurpitsa pieniksi kuutioiksi ja paista niitä hetki pannulla sipulin kanssa.

Lisää tomaattimurska, vesi ja huuhdellut linssit. Hauduta hetki kannen alla ja mausta hunajalla, suolalla ja inkiväärillä. Lisää runsaasti Pasta Rossa-mausteseosta (noin 4tl).

Valmista valkokastike sulattamalla voi ja lisäämällä siihen jauhot. Lisää mikrossa lämmitetty maito pikku hiljaa koko ajan sekoittaen. Sulata joukkoon homejuusto ja sekoittele kunnes kastike on paksua.

Voitele uunivuoka ja kasaa lasagne lisäämällä vuorotellen lasagnelevyjä, valkokastiketta ja linssi-kurpitsaseosta. Jätä päällimmäiseksi valkokastiketta ja ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Paista lasagnea 200 asteisessa uunissa noin 30 min. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Jopa Isomies kehui lasagnea, vaikkei sinihomejuuston ystävä olekaan. Suosittelen!
Isosisko

Koti

Kaikille on varmasti tärkeää, että on joku paikka missä voi olla täysin rauhassa ja turvassa. Kaikille se ei kuitenkaan ole koti, vaan ehkä joku tietty paikka metsässä, mökillä tai vaikkapa mummolassa. Minulle se on aina ollut koti.

Sen(kin) takia viimeiset pari vuotta ja erityisesti tämä viimeinen puolivuotinen on ollut minulle hankalaa, koska en ole ehtinyt kunnolla kiintyä kotiimme, jossa sillä hetkellä olemme asuneet. Nykyiseen kotiimme muutimme kesäkuussa ja pikkuhiljaa alan tuntea oloni täällä kotoisaksi. Kotoutumisprosessia hidasti melkoisesti Miehen tapaturma, joka johti kahteen jalkaleikkaukseen ja sisustusprojektimme tyssäsi siihen. (Niin siis jalasta ei väliä, mutta sisustaminen tyssäsi! ;) ) Nyt jalan kuntoutuessa sisustussuunnitelmamme saivat uutta tulta alleen ja projekti etenee omaan hiljaiseen tahtiinsa ja hiljalleen alan juurtua tänne.

Pojan huone ja meidän makuuhuoneemme on vielä aika vaiheessa, joitakin huonekaluja ja erityisesti pikku yksityiskohdat puuttuvat, mutta yleiseen tunnelmaan ja kotimme värimaailmaan olen tyytyväinen. Blogiin on tulossa varmasti pikku kurkistuksia kodistamme, siis niistä valmiiksi saaduista asioista, joita katsoessa varmistun siitä, että jep, tämä on meidän kotimme. Tänne me kuulumme.

Pikkusisko

P.S. Jotta ei ihan liian ruusuista olisi, niin muutamme loppuvuodesta kuukaudeksi evakkoon hissirempan alta... Että varmaan juuri olemme saaneet sisustusasiat kondikseen ja taas mennään. Tälle asialle en vielä uhraa ajatustakaan (ainakaan sellaista ahdistunutta ajatusta), koska muutto ei ole vielä käsillä. Yritän myös kääntää sen niinpäin, että saapuessamme takaisin, meillä on uusi parempi hissi!

Kätevä emäntä

Eines taitaa olla nykypäivänä aikamoinen kirosana.

Lapsiperhepiireissä äidit piilottelevat pilttipurkkeja kasseihinsa ja hiukan häpeissään kertovat kuinka "Meillä syödään valmisruokia kyllä ainoastaan näin reissussa. Oikeasti."

Meillä syödään kaupan antimiakin ihan reilulla kädellä, mutta kyllä siitä vaan ihan eri fiilis tulee, kun hakee oman pihan porkkanat, herneet tai omenat ja surauttaa niistä aterian. Epäilen vahvasti, että jokin alkukantainen metsästäjä-keräilijä hyrisee minussa tyytyväisyyttään, kun keittiössä valmistuu ateria oman maan aineksista.

Tänään ainekset eivät tulleet omasta maasta, vaan käsittelyyn pääsi Anopin tuoma 6,5 kiloa painanut kurpitsa. Koska nelihenkinen perhe ei tuollaisella jöötillä pitkälle tietenkään pötki, toi anoppi vielä suuren nipun lehtipersiljaa, kilon verran kesäkurpitsaa ja kassillisen avomaan kurkkuja.

Ei auttanut kuin ruveta hommiin.

Ja voi vitsi.

Täällä on kotimaisista raaka-aineista syntynyt sellainen nepalilainen ateria (henkselit paukkuu ja trumpetit soi) , että oksat pois! Kurpitsa, kesäkurpitsa ja lehtipersilja pääsivät tuliseen pataan, jonka kaveriksi tein kurkuista raikasta raitaa. Nam, nam ja vielä kerran nam!

Koska kurpitsa oli suhteellisen muhkea ilmestys, tein siitä vielä omena-kurpitsakeittoa sekä järkyttävän määrän kurpitsasosetta ja lohkoja, joita voi sitten myöhemmin ottaa pakkasesta piirakoita ja keittoja varten.

Nyt kyllä väistyivät entiset kurpitsaennakkoluulot sen siliän tien. Suosittelen kokeilemaan!

Herkullista iltaa toivottelee,

Isosisko

ps. Pakko arvostaa Pikkusiskon tietomäärää kauneuden hoidosta! Pienet vinkit ovat enemmän kuin tarpeen, mikäli tän päivän passikuvaa on katsominen ;)