torstai 30. joulukuuta 2010

Hyvää Uutta Vuotta!

Joulu tuli ja meni, nopeasti niinkuin aina ja ihanasti niinkuin aina. Tänä vuonna joulu tuli kyllä niin tarpeeseen. Päiväkin vielä murehtimista, niin hermo olisi mennyt! Onneksi siis joulu tuli ja hermot saivat lepoa.

Asiasta kukkaruukkuun. Mua alkaa jo jännittämään tuleva muutto. Hyvällä tavalla siis! Sillälailla, että mietin kokoajan, että "kuukauden päästä tähän aikaan muutetaan..." tai "viikon päästä siellä alkaa remontti!" tai "mitkähän verhot laitetaan makkariin?". Ei siis ollenkaan niin, että "Apua, tila pienenee melkeen puolella." tai "jaksaakohan kukaan sittenkään tehdä lumitöitä". Parasta on kuitenkin se, että vanhempani asuvat siinä ihan meidän vieressä! (En olisi kyllä uskonut vielä jokin aika sitten, että muuttaisin takaisin lapsuuteni pihapiiriin. Never say never!)

Niin, ja uutisia myös Kallesta, kun viimeinen tekstini oli jotenkin niin synkeä..

Päätimme yhdessä, ettei Kallen tarvitse kärsiä sytostaattihoitoja, vaikka se elämää himpun verran pidentäisikin (mutta ei siis Kallen kohdalla parantaisi syöpää). Ei se elämänpituus vaan laatu! Nyt Kallella on siis loppuajan oloa parantava lääkitys ja voi veljet miten eri kissa se onkaan! Syö kuin hevonen, kehrää niinkuin kissan kuuluukin ja leikkii kuin pentu. Aivan ihanaa!

Omasta puolestani toivotan nyt Hyvää Uutta Vuotta!! Ensi vuonna yritän päivittää blogia useammin! :)

Pikkusisko feat. Kalle

1 kommentti: