Niin paljon postattavaa, niin vähän aikaa!
Mutta aloitetaan nyt tällä:
Tämä viikko on yhtä juhlaa!
Maanantaina juhlittiin 93-vuotiasta Suomea ja loppuviikko menee nimipäiviä fiiratessa.
Vadelma-valkosuklaakuppikakutHuomenna tekeleitäni tulee maistelemaan muutama sokerinnälkäinen sukulainen ja ankaran makuraadin päätteeksi postaan sekä reseptit että raatilaisten arviot.
Itsenäisyyspäivä sen sijaan meni aivan kaupan antimilla, linnan pukuloistoa seuratessa.
Ja oli meillä ihka omakin vastaanotto: tyttö, tuolloin päivää vaille 11-kuukautta, kestitsi nukkeja ja nalleja pienen tuohilaatikon ympärillä. Oli äidiltä tulla tippa linssiin, kun pikkuinen tosissaan syötti lusikalla vuoron perään arvovaltaisia vieraitaan. Juotti mukista. Järjesteli lautasia. Höpötti omaa salakieltään.
Kuinka se on jo noin iso?!?
Kerrottakoon vielä tähän lopuksi, että kattoremontin olisi määrä alkaa pian ja remppakärpänen on taas puraissut. Nyt kun vain olisi rahaa, aikaa ja taitoa tehdä keittiö ja olohuone uusiksi :) Niin ja mainitsinko jo ulkoverhoilun ja salaojat?
Heissulivei!
Isosisko
ps. Iloisen juhlatunnelman alla on haikeus: koti tuntuu todella tyhjältä, kun kaksi meistä on poissa. Peukaloisen ja Peukalo-Liisan uusi koti oli ihana ja kuulumisiakin on jo saatu, mutta silti...
Täällä niiden kuuluisi olla.
Etenkin lauantai ja sunnuntai olivat todella vaikeat.
Nenänjäljet ikkunassa, tyhjä lempipaikka, kissankupiton keittiö...
Mutta tottuuhan siihen.
Pakkohan se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti