sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Sattuu ja tapahtuu

Ensiksikin pahoittelut osaltani pitkästä bloggaus tauosta. Monennäköistä on ehtinyt tapahtua.

1. Kävimme lumisessa Tukholmassa. Harmittaa, että en ottanut kuvia Vanhan kaupungin joulumarkkinoilta, ei kyllä tullut mieleenkään kaivaa kameraa esiin kohmeisilla sormilla. Kaupunki oli kaunis, oli ihanaa nähdä Tukholmassa asuvaa ystävää ja tehdä pieniä ostoksia itselle. Ja hei, kai kaikki tietävät, että laivalla on mahdollista varata priva-sauna!? Ystäväni valaisi minua asiasta ja voin kertoa, että mikään ei ole ihampaa, kuin mennä saunaan suoraan pakkasesta ilman känniääliöitä. Yleiset saunat, ei mun juttu.

2. Villapaita on valmis! Tässä kohtaa minun ehkä pitäisi kiljua riemusta, sain kuin sainkin projektini valmiiksi ennen joulua, niinkuin tavoitteeni olikin. Mutta mutta... Ei kyllä ehkä ihan putkeen mennyt. Paidasta tulikin kokoa XXXXL ja sen "suloiset puhvihihat" on selkeästi ottanut vaikutteita renesanssin puhveista. On kyllä siis puhvia kerrakseen. Kuva tulee, mikäli kehtaan ottaa. Ei siis ihan putkeen, mutta hei, ensimmäinen neulomani villapaita, ehkä omat odotukseni olivat vähän korkealla. Tästä otan opikseni! Lisäksi paita on ihan sairaan lämmin, joten voin pitää sitä kuitenkin kotosalla telkkua katsellessa. Että ei sinänsä.

3. Kalle-kissa on voinut viime aikoina huonosti. Se on laihtunut ja oksentelee taukoamatta. Oksentelun takia sitä ollaan kiikutettu lääkäriin useamman kerran ja aattelin, että taaskin saadaan hetkeksi jotkut pillerit, jotka ei pitemmällä tähtäimellä auta. No, nyt syy tosiaan taisi selvitä. Ultrassa selvisi iso muutos vatsassa ja Kalle leikattiin heti. Vatsasta löytyi a) joko suuri vatsakasvain tai b) tulehtunut megalomaanisen suuri vatsahaava. Lääkäri vahvasti ensimmäistä. Nyt tässä ollaan siis viime päivät paranneltu potilasta, annettu lääkkeitä ja mietitty ensi viikolla saapuvia testituloksia.


Itse potilas on ainakin tähän asti voinut melko hyvin, lukuunottamatta ärsyttävää t-paitaa ja piinaavia lääkkeidenottoja. Urhea pikku potilas. :) Ei voi muuta kuin uskoa parhaaseen ja ottaa päivän kerrallaan. Lisäksi tällaisena aikana, kun ollaan vain kotona vahtimassa Kallea, voi tilata pikaruokaa, ja herkutella kaikin tavoin. Kokeilimme uutta intialaista ravintolaa, joka kuljettaa kotiin. (Saa sieltä tosin pitsaa ja kepsuakin tietty)


Oli kyllä sairaan hyvää! Tilattiin kolmea eri ruokaa. Palak Paneeria, Tikka Masalaa ja Shrimp Currya ja kaikki kelpasi. Palak Paneer oli oma suosikkini.


Mutta täällä me siis nyt vaan ollaan. Katsotaan, ettei Kalle revi tikkejään ja lääkitään sitä 6 kertaa päivässä. *huoh* Jännityksellä ootetaan ens viikkoa ja mietitään miten joulu toteutetaan näillä eväillä.

Mutta ihanaa joulunalus viikkoa teille!

Pikkusisko

2 kommenttia: