Ötökkä

Joskus on hauska näpertää....



Ihan jotain pientä vaan.

Kevään kunniaksi.
Omaksi iloksi.





Kyseessä siis Hennesin perusharmaa body, jota hiukan tuunailin käsityölaatikosta löytyneillä napeilla. Leppäkertultahan nuo napit ihan näyttivät, joten muutamalla hajapistolla sai ötökkä vielä tuntosarvet ja (liian vähän) jalkoja.

Kevätterkuin,
Isosisko

Valintoja

On tunnetusti helppo paheksua toisten ihmisten valintoja.

Naapurin Pertti ajaa katumaasturilla ja Sikke lentää monta kertaa vuodessa Mallorcalle.
Viivi vetää hanhenmaksaa ja jättää roskat lajittelematta.
Pekka pistää patterit sekajätteeseen.
Ja Hjördis leikkaa limpunviipaleet väärään suuntaan.

Vähättelemättä lainkaan toisten ihmisten valintojen merkitystä, on aika ajoin kuitenkin kaikkein hedelmällisintä tuijotella ihan sitä omaa napaa.

Liian usein sitä nimittäin luulee olevansa se kaikkein ekologisin, eettisin, empaattisin... Omille valinnoille kun usein on kaikkein sokein. Viimeisten kuukausien kuluessa olen saanut huomata, kuinka helppoa on luiskahtaa valintoihin, jotka edes omassa mielessä eivät vastaa niitä elämäntapoja, joita elämässään tahtoo vaalia.

Koska muutos tapahtuu usein tehokkaimmin julkisen nöyryytyksen kautta, lupaan nyt pyhästi joka kuukausi seuraavan puolen vuoden ajan raportoida yhden perheemme paheen, jota yritän vimmatusti muuttaa. Kyseessä voi olla mikä tahansa toimintamalli, joka on joko tieteellisesti todistettu kestämättömäksi eettisesti tai ekologisesti tai joka vaan sattuu omaa pääkoppaa sillä hetkellä kaihertamaan.

Jo ennen tämänpäiväistä pyhää lupaustani perheessämme on tehty täydellistä tavarainventaariota, jonka johdosta talossamme on edelleen yksi huone täynnä kirpparikamaa. Kyseessä on tarkkaan harkittu operaatio, jossa missiona on lopulta omistaa vain sellaista tavaraa,

a) josta oikeasti pitää
b) jota oikeasti tarvitsee

Hyvästit siis kaapilliselle kenkiä, joista oikeasti käyttää vain muutamaa luottoparia.
Adjö, sille vuonna 1999 palvelleelle mekolle, jota en oikeasti tule enää ikinä käyttämään.
Adios suurelle kasalle kippoja, kuppeja ja kulhoja, jotka voivat paremmin palvella jotakuta toista.
Farewell koruille, pinneille, pusseille, kasseille, verhoille, peleille, leluille ja tauluille.

Tervetuloa tila ja selkeys!

Ilman kasvukipuja ja harhaostoksia tästä tuskin tullaan selviämään. Selvää on myös, että kyseessä on elämän kestävä prosessi, jota ei hoideta muutamalla kirppisreissulla. Uskon kuitenkin, että muutos on mahdollinen. Etenkin kun tavoitteita ei aseta aluksi liian korkealle. Ensimmäinen ekologis-eettinen muutos perheessämme onkin:

1. Arvioi mitä omistat. Luovu turhasta ja muokkaa jo olemassa olevasta mieleistä. Laadi lista mitä OIKEASTI tarvitset ja osta vain harkiten.

Tähän mennessä lupausta on toteutettu mm. inventoimalla laukkuhyllyt, kenkäkaapit, vaatteet, astiat ja loputon määrä pikkutavaraa. Useaan kertaan.

Nyt kun vielä saisi kaiken tavaran vietyä kirpparille.

Ihanaa maanantaita toivotellen,
Isosisko

ps. Kuten heti voi huomata, lupaukset tulevat seurailemaan linjaa "epämääräinen". En ainakaan vielä uskalla luvata heti, että "emme osta mitään kuukauteen/vuoteen/ikinä". Lähinnä tavoitteena on jokaisen hankinnan kohdalla oikeasti miettiä tarvitaanko kyseistä tavaraa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta viime aikoina ei ole ilmeisesti ollut sitä...

< 3

Hejsan allihopa!

Kellot on siirretty (mutta mihin suuntaan...) ja pimenevät illat kutsuvat näpertelemään.

Täällä meno on ollut aika sydämellistä.

Kaapeista on kaivettu kasa vanhoja kirpparikankaita ja Isosiskon näpertelytehdas puskee ulos puuvillasydämiä, pussukoita, pehmoeläimiä... Noh, ehkä on parempi sanoa, että kaikenlaista mihin tarvitaan neulaa, lankaa, vanhoja kankaita ja ihania nappeja. Viikonloppuna syntyi ensimmäinen joulusydämen prototyyppi:

Hiukan vaaditaan vielä taitojen hiomista, että tulos miellyttää, mutta ihanan jouluinen tunnelma tuli jo ensimmäisestä sydämestä <3 Ja aika hyvin meni ompelukoneella huristelu; ainakin siihen nähden, että viimeksi koneeseen on koskettu vuonna 1999 (aah, yläasteen käsityötunnit...)

Onneksi kaapit on täynnä vanhoja kankaita, joihin voi taitojaan hioa. Nyt kukaan ei vaan saa paljastaa pikkusiskolle, että sen ompelukone on täällä meillä. Harsimalla kun noiden sydänten teko voi olla aika hidasta :)

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille!
Isosisko

Luovaa oleskelua

Sen täytyy olla syksy ja kotona möllöttäminen, kun kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia pursuaa niin paljon, ettei mukana pysy. Pidänkin aina kynää ja paperia mukana, jotta kaikki saa kirjoitettua muistiin ja myöhemmin voi sitten valita ne tuhannentaalan (tai ainakin hyvän mielen) ideat ja ryhtyä hommiin.

Tällaisia koruja ollaan viimeaikoina puuhasteltu. Suunnittelusta vastaan minä, toteutus on rakkaani käsialaa, kun tuo hopealangan taivuttelu minulta ei luonnistu.

Kuningaskäätyä kaulan ympärille

Kiviamuletti ystävälle

Hopeinen linkkirannekoru

Koska korujen tekoon en muuten itse osallistu kuin alkuvaiheessa, jää minulle aikaa muihin projekteihin. Kuten vaikka siihen paljon puhumaani neulontaan. Ja arvatkaas mitä! Piponi valmistui tänään! Vielä viimeinen yksityiskohta, eli massiivinen kukkakoriste puuttuu. Ja se on haastava tällaiselle, joka ei osaa a) virkata b) lukea ohjata ja c) sekoaa kaikissa laskuissa. Sen takia olenkin koko päivän vonkunut ja mankunut miestäni, että etkö viittis yrittää vielä kerran. Meillä siis on sukupuoliroolit sinänsä sekasin, että mieheni on kaikessa näpertämisessä paljon parempi ja tarmokkaampi kuin minä. Sen pipo oli jo viikko sitten valmis. :) Kukin omassa tahdissaan.

Onko muillakin kaikenlaisia projekteja? Vai olenko vain yksin neulomassa paitaa, kirjoittamassa kirjaa, maalaamassa taulua ja keksimässä seuraavaa penissilliiniä?

Inspiroivin terkuin,

Pikkusisko

Rannekoru, mikäpäs muu!

Toissailtaiset treffit korupihtien ja Karl Fazerin kanssa tuottivat tulosta.

Omin kätösin hopealangasta tehtyä ketjua ja yksi suuri pallura pitsimansetein.

Sopivan simppeliä ja silti näyttävää.


Hiukan mietin, josko olisin tehnyt amulettikorun eli lisännyt tuohon vielä muutamia muita hopea- ja helmijuttuja roikkumaan, mutta jätän idean seuraavaan koruun.

Ajattelin nimittäin käyttää korua jo aikaisemmin tehtailemani pelkistetyn hopeisen rannekorun kanssa. Yhdessä ne (ainakin mielessäni) muodostavat runsaan, mutta tasapainoisen kokonaisuuden.

Ja taas sain nauttia kuvausassarin seurasta. Tällä kertaa vuorossa mustavalkoinen ystävämme (niin ja huomioikaa nyt ne peukut! Kuten Pikkusisko sanoi: aikamoinen cuteoverload!).

Prameaa iltaa kaikille!
Isosisko

Isosiskon korupaja osa 2

Heissan kaikki!

Päivä on hurahtanut taas hurjan nopeasti ja kohta olisi taas nukkumaan menon aika. Jotakin pientä oli pakko kuitenkin tulla tänne postaamaan, sillä korupaja on ollut taas toiminnassa!

Simppeli linkkikoru rannetta koristamaan:

Korussa hopealankaa ja hematiitteja.

 Lähikuvaa ensimmäisestä itsetehdystä lukosta.

Kuten kuvat kertovat ensimmäisessä linkkikorussa näkyy "hiukan" harjoittelun jälki: hopealankojen päät sojottavat ja pyöreät lenkit ovat osa enemmän ja osa vähän vähemmän pyöreitä.

Pidän kuitenkin hurjasti tälläisistä yksinkertaisista hopeakoruista, joten oletan että tämä rannekoru tulee saamaan vielä runsaasti seuraa.

Karvainen kuvausassari

Suloista sunnuntain jatkoa kaikille!
Isosisko


 

Day 2

Blogin ulkoasun muokkaaminenhan on teoriassa ihan helppoa.

Valitset blogipohjan. Lämpsäiset sen bloggeriin. Teet tarvittavat muutokset.Nautit työsi tuloksista.

Tai kuten Siskokullat:

Valitset monta päivää blogipohjaa. Et löydä mieleistä. Valitset lopulta blogipohjan, johon kaikki muutokset on tehtävä koodaamalla. Muistelet kaksi vuotta sitten käymääsi html-kurssia. Koodaat kuin eläin. Et silti saa blogista mieleistä.  Syöt sushia.Yrität koodausta uudestaan. Pidät muutaman taiteellisen palaverin. Syöt taas sushia (Ja suklaata. Ja sipsejä). Koodaat hiukan lisää. Saat blogin toimimaan edes jotenkin, mutta epäilet, että lataamasi kuvat hidastavat koko blogin toimintaa. Pohdit. Koodaat. Pohdit. Koodaat. Kirjoitat lopulta postauksen, jossa selvitetään miksi blogin ulkoasu ei vieläkään ole valmis ja/tai muuttuu viiden minuutin välein.

Lyhyesti sanottuna: kyllä tämä tästä. Ihan lähipäivinä. Muttei vielä. Käykää silti kurkkimassa!

Päivän ehdoton pelastus

Bear with us! Tai vaikka bare with us, jos siltä tuntuu ;)
Isosisko

ps. Niin ja oikeasti päivä ei kaivannut pelastamista. Ei siinä pienet koodaukset tunnu missään, kun Isosisko, Pikkusisko ja Pikkutyttö viettävät yhdessä aikaa ja talo on täynnä ihanaa tyttöenergiaa!!!

Sattuman aikaa

En ole koko kesänä käyttänyt kalenteria. Ollenkaan. Se on ollut ihan hyvä muistiharjoitus, mutta liika on liikaa. Syksyn alkaessa ja tahdin kiihtyessä muistikapasiteettini on huutanut hallelujaa ja latasin iPhoneeni kalenterin, jota  a) en osaa käyttää b) ei erkkikään pidä esteettisenä. Käytännöllinen se kyllä on, sillä se synkronoi jollain maagisella tavalla myös siippani aikataulut itseensä. Hämmentävää, mutta käytännöllistä.

Koska on noloa pyytää aina miestäni tallentamaan tulevat menot, varsinkin jos niitä pitäisi sinne nopeasti syöttää, päätin, että hankin kalenterin. Paperisen kalenterin. Tässäkin piilee ongelma. Olen kalenteriongelmainen. (Ellei se jo tullut ilmi) Mielestäni kaupassa myytävät kalenterit ovat enemmän tai vähemmän rumia ja/tai epäkäytännöllisiä omaan tarkoitukseeni, eivätkä jätä tilaa luovuuteen. Miksei sivuilla voisi olla joku mukava aforismi, gallup päivän tunnelmista, ja suunnitelmat lokakuulle? Ei. Tämä ei käy päinsä.

Kuin tilauksesta, luin Voi Hyvin-lehdestä artikkelin, joka käsitteli serendipiteettiä, vapaasti käännettynä sitä, miten sattumalle täytyisi jättää mahdollisuus. Mikäli asettaa elämälleen liian tiukat päämäärät, eikä suostu ottamaan vastaan mitään muuta, saattaa jäädä paitsi monesta ihanuudesta. Käytännön esimerkki aiheesta on seuraava: sen sijaan, että juokset kiirehtien kahvittelemaan, mene vaikka kymmenen minuuttia etukäteen paikan päälle. Voit löytää esimerkiksi jonkun mielenkiintoisen lehtiartikkelin, tavata mukavan tuttavan tai jotain muuta, mistä myöhemmin voi olla sinulle apua. Mikäli siitä ei ole apua, oletpahan ainakin saanut viettää kymmenen minuuttia laatuaikaa itsesi kanssa.

Artikkelissa annettiin myös ohjeet serendipiteetti-kalenterin tekoon! *innostus* (Oikeasti ohje oli se, että jakaa omasta kalenterista päivän kahtia. Toinen puolikas on sovituille asioille, toinen puoli on sille, mitä oikeasti päivän aikana tapahtuikaan)

Minä tietenkin innostuin ja marssin oitis kirjakauppaan, ostin paksun vihon, läjän tarroja ja uudet kynät. (Siis uudet kynät! Ihan kuin tässä huushollissa ei kyniä riittäisi) Minä teen itse kalenterini, jotta saan juuri sellaisen kuin haluan. Okei, en ole taiteellisesti lahjakas, mutta ideoita piisaa!

Tässä tuleva kalenterini. Se on oikeasti luonnosteluun tarkoitettu, mutta ajattelin sen kestävän tusseja paremmin.

Olen mieltynyt muistikirjoihin, jotka pursuavat elämää. Sellaisiin, joihin raapustetaan ajatus sieltä, toinen täältä. Niistä voi ammentaa voimaa ja iloa vuosien jälkeen, kun miettii jälkeen vanhoja kommelluksia, osuvia viisauksia ja naurettavia totuuksia. Niinpä siis kaivoin kaikenmaailman aforismikirjani esiin, ja kirjoitan jokaiselle kalenterisivulle myös yhden voimaa antavan aforismin. 

Tässä itse kalenterisivu. Vasemman puoleiselle sivulle merkataan sovitut menot. Jaksotin päivän neljään sektoriin siis: aamu, aamupäivä, iltapäivä, ilta. Sinne voi merkata sitten missä täytyy olla mihinkin aikaan. Oikean puolinen sivu onkin sitten sattuma-sivu. Sille sivulle merkataan kaikki, mitä kävikään. Satunnaisia tapahtumia, jotka poikkesikin normipäivästä tai ajatuksia, jotka heräsi mieleen. Kaikki tietenkin positiivis-sävytteisiä, miksipä sitä huonoja fiiliksiä jäisi murehtimaan. 

Olen totaalisen innoissani! Kohta näen vielä Isosiskon ja pakotan hänet vielä kirjoittamaan joillekin sivuille vielä pienen tervehdyksen. Jee!

Toivottavasti postauksestani joku sai jotain selvää, innostuspostaukset saattavat olla vähän sekavia! :)

Innostavaa päivää kaikille!

-Pikkusisko-