1-2-3

Raskauden ilojen lisäksi uuden elämän kasvattaminen tuonee lähes jokaiselle odottajalle myös jonkinlaisia bonuksia, jotka jättäisi mieluumin väliin.

Itse selvisin Pikkutytön odotuksesta vähin kommervenkein ja nytkin kaikki on sujunut jotakuinkin mallikkaasti.

Paitsi.

Jos...

Katsoo..

Otsaani.

Himpuran hormoninäpyt ilmestyivät muutama viikko sitten. Pienihän tälläinen ongelma on, mutta aktivoi kuitenkin sen verran, että perusputsarin ja apteekin perusvoiteen tilalle ostin Cliniquen ihonhoitosetin.



Hormonit eivät luonnollisesti taltu uudella ihonhoitosarjalla, mutta silti tuntuu jotenkin mukavammalta, kun edes yrittää toimia oman hyvinvointinsa ja ulkonäkönsä eteen. Jospa sitä ihan repäsis ja tilaisi itselleen kasvohoidonkin! Edellisestä kerrasta taitaakin olla useampi vuosi...

Syksyinen lupaukseni onkin, että edes pyrin pitämään itsestäni parempaa huolta. Tässä raskaudessa ajattelin jopa "tuhlata" sopiviin vaatteisiin. Viimeksi kun loppuaika taisi kulua Isoveljen 1980-luvun verkkareissa...

Ihanaa päivää kaikille! Arvostetaan itseämme!

Isosisko

ps. Pakollinen remppatiedotus: julkisivuremontin telineet ovat jo pystyssä! Pakko se on uskoa: talo saa pian verhokseen uuden laudan ja harmahtavan sinisen sävyn! Jee!!!

pps. Lähipiiri on tehnyt salapoliisityötä ja kertoi, että Hanko Sushissa tehdään pyynnöstä myös raskaana olevalle sopivia annoksia. Tupla-jee!!!

Kuin taikaiskusta

Mieletöntä. Siis ihan mieletöntä!

Juuri kun ehdin vuodattaa tänne tästä talouskaaoksesta, heti seuraavana päivänä Mies sai työpaikan! Hyvän, vakituisen työpaikan! Ollaan oltu molemmat tästä uutisesta ihan mykistyneinä, kiitollisina ja onnesta soikeana, kun tuntui melkein jo siltä, että kohta kamelinselkä katkeaa.

Uskon sanontaan: "Kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa". Kaikille annetaan vastoinkäymisiä, välillä paljonkin, liikaa. Mutta aina sieltä joku ilon asia pilkahtaa, kun jaksaa vain sinnitellä ja ENNENKAIKKEA: on ITSE valmis ottamaan mahdollinen muutos vastaan.

Minun asiat selkenevät myös, pikku hiljaa, ajallaan. Olen kokenut jo aikaisemmin elämässäkin monennäköistä vastoinkäymistä ja tullut siihen tulokseen, että aina ne palat loksahtavat kohdalleen. Hetki täytyy jaksaa keräillä palasia ennenkuin jatkaa matkaa :) Ja sitten elämä vasta kuulkaa täällä hymyileekin!

Näillä mietteillä eteenpäin,

Pikkusisko

P.S. Olen tyytyväinen, että kirjoitin "köyhyydestämme". On jotenkin puhdistavaa myöntää tosiasiat itselleen ja ennenkaikkea muille. Tämä on tilanne NYT, mutta ei välttämättä huomenna. (Niinkuin ei ollutkaan!)

Monen elämää tällä hetkellä

Alkuun: Tämän tekstin ei ole tarkoitus olla sääliä herättävä vuodatus, vaan huomioita meidän vallitsevasta arjesta. Olen oikeastaan täysin varma, että tällainen vaihe menee ohi. Tunnelmat on syytä kirjata ylös ja kertoa myös muille kanssakumppaneille, että ette ole yksin!

Muistattehan sen, kun kerroin joutuvamme muuttamaan pienempään asuntoon tiukan rahatilanteen takia? Muutto itsessään oli mainio asia, mutta se ei poistanut itse taloudellisen ahdingon syytä:

olemme molemmat edelleen työttömiä.

Minulla on ollut vielä opiskeluideni keskeyttämisen (syihin pureutuminen menee liian henkilökohtaiseksi) takia viiden kuukauden karenssi, jonka aikana en ole saanut mitään rahaa. Painotan sanaa MITÄÄN.

Jatkosuunnitelmia on kyllä tiedossa ja jotenkin tuntuu, että nyt ollaan voitonpuolella, mutta tämä aika on ollut melko raastavaa ja mielenkiintoista. En haluaisi sanoa, että olemme tällä hetkellä KÖYHIÄ, sillä on niin negatiivisen ryysyläisen maine. Ulkoa päin katsottuna meillä menee hyvin:

Kasvatamme yrttejä, kävimme kylpylässä, syömme kohtuu hyvin ja maksamme laskut ajallaan. Seinien sisäpuolella kuitenkin muutos näkyy: molemmat meistä on kokoajan kohtuu stressaantuneita, vaikka se ei auta itse tilannetta. Suunnittelemme ostokset tarkkaan (suunnittelu itsessään on kyllä hyvä asia), emme osta MITÄÄN ylimääräistä, emmekä juuri käy missään.

Tämä aika on saanut minut tajuamaan, miten vähällä sitä oikeasti pärjää. Henkilökohtaisesti en ole ostanut tänä viiden kuukauden aikana MITÄÄN. En kosmetiikkaa, meikkejä, vaatteita (paitsi kirpparilta tein pari halpaa löytöä) tai sisustustavaraa. Tämä ei ole tehnyt minua yhtään sen onnettomammaksi vaan olen tajunnut, että onni tulee todella sisältäpäin, omasta elämänasenteesta. Raha ei tuo onnea, varmuutta arkeen kylläkin. Jotkut asiat ovat kirpaisseet: Voinko käydä lääkärillä? Onko rahaa lääkkeisiin? Mitä jos tulee joku odottamaton meno? Menenkö ystäväni syntymäpäiville, vaikka ei ole rahaa ostaa lahjaa?

Uskon, että tilanteemme muuttuu. Tämä on ollut yksi luku meidän elämässämme, josta varmasti on tulevaisuudessa hyötyä. Olen tästä ajasta kiitollinen. Ennen olin turhamaisempi, ostelin mitä sattuu, enkä ymmärtänyt mitä on OIKEASTI elää säästeliäästi. (Ei sillä, että ikinä olisin mitenkään hyvätuloinen ollut)

Kummastelenpa vain, että mitä tekee yksinasuvat, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä? Rehellisesti sanottuna, en olisi selvinnyt näistä kuukausista yksin vaan olisin joutunut muuttamaan vanhemmilleni, Isosiskolle tai veljelleni. Ja mitä sitten tekee täysin perheettömät?

En todella tiedä.

Raha ei kasva puussa, onnea ja hyvää mieltä löytää kuitenkin mistä vain ja ihan ilmaiseksi.

Pikkusisko

P.S. Jotenkin alkoi jännittämään, että mitä jos minut tuntevat ihmiset nyt lukevat tämän. Laskeeko minun "arvo" jotenkin? Missä valossa ihmiset minut näkevät? Köyhänä ja kipeänä? Onko taloudellinen epätasapaino noloa, hävettävää tai minun syytäni?

Haluan silti julkaista tämän. Tämä on tällä hetkellä minun (ja monen muun suomalaisen) elämää enkä aio pyydellä sitä anteeksi vaan käytän energiani tilanteen korjaamiseen.

Hey okay!

"Your eyes, your shoes, it's hard to choose,
But the best thing about you is the way that you move.
Side by side all through the night,
And the thing we dream the most is to see the morning light.

Hey, okay, why don't you stay another day?
And if it feels allright will you stay another night?
Hey, allright, why don't you stay another night?
And if it feels okay will you stay another day?"

Kappale: Agua de Anneke, Hey Okay

Pikkusisko

P.S. Tätä biisiä oon kuunnellut viimiset päivät ja se iskee joka kerta. Tulee ihan mieleen mun ja avokin alkuajat. :) Vaikka tää päivä onkin se tärkein, muistelu on silti ihanaa.

Syntyjä syviä

Johtuukohan se näistä talven pimeistä illoista, että viime ajat olen pohtinut hyvinkin syvällisiä...Erityisesti pitkät vaunulenkit lumisissa maisemissa ovat omiaan kaikenlaisien teesien ja elämänohjeiden pohtimiseen. Osa ajatuksista on hyvä jättää sinne lenkkipolun varteen, mutta toisista olen huomannut olevan hyötyä omassa arjessa.

Ainakin seuraavat ajatukset ovat olleet käyttökelpoisia niinä hetkinä, kun omat epävarmuudet, pelot, turhaumat jne. yrittävät puskea päälle.


1. Älä rasita perhettäsi (ja itseäsi!) liialla täydellisyyden tavoittelulla. Joskus kotona ei ole siistiä, joskus ruoka tulee pakastealtaasta ja aika usein tukka hapsottaa. Jos lapsen synttärijuhlien/puutarhakemujen/joulun järjestäminen alkaa stressata monta kuukauta etukäteen, on ehkä hyvä päättää, että tällä kertaa et kokeile viittä uutta reseptiä, askartele itse pöytäkoristeita ja virkkaa lahjaksi päiväpeittoa.


2. Ajattele pahinta. Luit oikein. Kun jokin jännittää, pelottaa tai arveluttaa, mieti hetki mikä olisi pahinta mitä ratkaisusi tai pelkosi johdosta voisi tapahtua. Usein pahimman mahdollisen skenaarion ajatteleminen laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.


3. Rakasta, rakasta, rakasta!!! Niin yksinkertaista. Kaikkea muuta voi kuvitella katuvansa, mutta voiko rakastamista katua?!?


4. Sano ajatuksesi ääneen. Kukaan ei voi tietää mitä tahdot, ajattelet ja toivot, jos et sano sitä ääneen. (Kyllä. Se roskapussi siinä eteisessä vaatii pihalle päästäkseen joskus ihan oikean käskyn, ei hienovaraista vihjailua.) On hiukan epäreilua odottaa ystävältä, aviomieheltä tai perheenjäseneltä esimerkiksi toisenlaista käytöstä, jos ei selväsanaisesti kerro, mitä oikeastaan toivoo.


5. Omien toiveiden ja ajatusten kertominen ei tarkoita toisten lyttäämistä, ilkeämielistä "rehellisyyttä" tai kokoaikaista toisten pompottamista. Välillä tapaa ihmisiä, jotka kovaan ääneen sanovat olevansa "vain rehellisiä". On kuitenkin suuri ero sillä haluaako toitottaa ainoastaan omia totuuksiaan vai aidosti kuunnella ja antaa palautetta positiivisessa hengessä.


6. Ole onnellinen. Todella monessa tilanteessa voi itse päättää onko onnellinen vai ei. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta omaan suhtautumiseen kyllä. On itsestä kiinni harmittaako sakkolappu koko loppupäivän vai päättääkö, ettei anna moisen haitata. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö olisi lupa surra tai itkeä.


7. Ja lopuksi: älä koskaan luule, että tällainen lista on ikuinen. Eri elämänvaiheissa erilaiset viisaudet ovat niitä "oikeita". Välillä tarvitset rohkeutta, välillä nöyryyttä, välillä päämäärätietoisuutta.


Ihanaa iltaa kaikille!
Isosisko


ps. Pienet elämänohjeet ovat täällä tulleet tarpeeseen: tytön nukkumakuviot ottivat muutamaksi illaksi itkuista takapakkia. Tänään on onneksi näyttänyt taas jo valoisammalta!

Pimennossa

Kertoilin tuossa taannoin Pikkusiskolle, kuinka mukavaa olisi kirjoittaa tänne blogiin ajankohtaisista aiheista.

Tv-sarjoista, uutisista, muodista.

Jos ihan hurjaksi heittäytyisi, niin vaikka politiikasta.

Asiaa hankaloittaa seuraavat seikat:

1. En katso telkkaria.
Pikkutytön syntymän jälkeen päätimme, että tv on auki vain silloin, kun tyttö ei ole paikalla. Telkkarin olemassaolon on itse asiassa jopa oikeastaan unohtanut kuluneiden kuukausien aikana.




2. En lue lehtiä.

Häpeäkseni tunnustan, että meille ei tule tällä hetkellä edes Helsingin Sanomia. Sain nimittäin aiheesta aikaiseksi vain stressin, kun lukemattomat lehdet vain kerääntyivät, kerääntyivät, kerääntyivät...

3. En kuuntele hitsi vie edes radiota. Epäilen vahvasti, että Suomessa voisi tapahtua tällä hetkellä vallankaappaus ja meikäläinen hilluisi tyynen tietämättömänä pikkuautojen, leikkihellojen ja palapelien keskellä, miettien minne ihmeeseen se tyttö sen Plussakortin nyt on jemmannut. (Löytyi muuten sieltä hellasta...)


Tässä ei sinänsä ole mitään kauhean pahaa.


Epäilemättä (ensimmäisen) lapsen syntymä saa monella aikaan jonkinnäköisen sisäänpäinkääntyneen vaiheen.

Tällä hetkellä kuitenkin mietin, kuinka kauan tälläisen vaiheen tulisi kestää. Tyttö on jo täyttänyt vuoden ja EDELLEEN voisin puhua tuntitolkulla synnytyksestä, vauvanruoista, kantoliinoista ja sormiruokailusta.

Toivonkin, että lähipiirini ystävällisesti huomauttaa, jos vielä Pikkutytön rippikesänä keskustelurepertuaariini kuuluvat ainoastaan koliikkikeinut ja hampaiden puhkeaminen.

Eilen tuli sentään pidettyä Isonmiehen kanssa leffapäivä (how exciting;). Isomies oli valinnut Leonardo DiCaprion tähdittämän Inception-leffan, jossa leikitellään ajatuksella, että univarkaat voivat varastaa salaisia tietoja ihmisten alitajunnasta unien aikana.

Leffa aiheutti ainakin tässä katsojaraadissa sekä sydänmentykytyksiä että lieviä riemunkiljahduksia. Uskaltaisin jopa kuvailla elokuvaa kriitikkojen usein käyttämällä sanalla tiivistunnelmainen. Jopa niin tiivistunnelmainen, että meikäläisen unet olivat jäädä seuraavana yönä vähälle, kun pohdiskelin leffan käänteitä.

Näin päiväsaikaan ymmärrän hiukan selvemmin, että juuri minun kohdallani huoli univarkaista lienee ainakin tällä hetkellä turha.

Tai sitten joku tarvitsee hämmentävän kriittisesti listaa Pikkutytön lempiruoista.


Isosisko



ps. Oih, ei olisi pitänyt katsoa mitä Pikkusiskolla on myynnissä. Nyt meidän perheessä harkitaan sekä akustisen kitaran että sohvapöydän hankintaa. Pidetään peukkuja että sabotoimme Isonmiehen kanssa toistemme ideat. Muistan nimittäin (etäisesti) luvanneeni, etten osta mitään turhaa...

Valintoja

On tunnetusti helppo paheksua toisten ihmisten valintoja.

Naapurin Pertti ajaa katumaasturilla ja Sikke lentää monta kertaa vuodessa Mallorcalle.
Viivi vetää hanhenmaksaa ja jättää roskat lajittelematta.
Pekka pistää patterit sekajätteeseen.
Ja Hjördis leikkaa limpunviipaleet väärään suuntaan.

Vähättelemättä lainkaan toisten ihmisten valintojen merkitystä, on aika ajoin kuitenkin kaikkein hedelmällisintä tuijotella ihan sitä omaa napaa.

Liian usein sitä nimittäin luulee olevansa se kaikkein ekologisin, eettisin, empaattisin... Omille valinnoille kun usein on kaikkein sokein. Viimeisten kuukausien kuluessa olen saanut huomata, kuinka helppoa on luiskahtaa valintoihin, jotka edes omassa mielessä eivät vastaa niitä elämäntapoja, joita elämässään tahtoo vaalia.

Koska muutos tapahtuu usein tehokkaimmin julkisen nöyryytyksen kautta, lupaan nyt pyhästi joka kuukausi seuraavan puolen vuoden ajan raportoida yhden perheemme paheen, jota yritän vimmatusti muuttaa. Kyseessä voi olla mikä tahansa toimintamalli, joka on joko tieteellisesti todistettu kestämättömäksi eettisesti tai ekologisesti tai joka vaan sattuu omaa pääkoppaa sillä hetkellä kaihertamaan.

Jo ennen tämänpäiväistä pyhää lupaustani perheessämme on tehty täydellistä tavarainventaariota, jonka johdosta talossamme on edelleen yksi huone täynnä kirpparikamaa. Kyseessä on tarkkaan harkittu operaatio, jossa missiona on lopulta omistaa vain sellaista tavaraa,

a) josta oikeasti pitää
b) jota oikeasti tarvitsee

Hyvästit siis kaapilliselle kenkiä, joista oikeasti käyttää vain muutamaa luottoparia.
Adjö, sille vuonna 1999 palvelleelle mekolle, jota en oikeasti tule enää ikinä käyttämään.
Adios suurelle kasalle kippoja, kuppeja ja kulhoja, jotka voivat paremmin palvella jotakuta toista.
Farewell koruille, pinneille, pusseille, kasseille, verhoille, peleille, leluille ja tauluille.

Tervetuloa tila ja selkeys!

Ilman kasvukipuja ja harhaostoksia tästä tuskin tullaan selviämään. Selvää on myös, että kyseessä on elämän kestävä prosessi, jota ei hoideta muutamalla kirppisreissulla. Uskon kuitenkin, että muutos on mahdollinen. Etenkin kun tavoitteita ei aseta aluksi liian korkealle. Ensimmäinen ekologis-eettinen muutos perheessämme onkin:

1. Arvioi mitä omistat. Luovu turhasta ja muokkaa jo olemassa olevasta mieleistä. Laadi lista mitä OIKEASTI tarvitset ja osta vain harkiten.

Tähän mennessä lupausta on toteutettu mm. inventoimalla laukkuhyllyt, kenkäkaapit, vaatteet, astiat ja loputon määrä pikkutavaraa. Useaan kertaan.

Nyt kun vielä saisi kaiken tavaran vietyä kirpparille.

Ihanaa maanantaita toivotellen,
Isosisko

ps. Kuten heti voi huomata, lupaukset tulevat seurailemaan linjaa "epämääräinen". En ainakaan vielä uskalla luvata heti, että "emme osta mitään kuukauteen/vuoteen/ikinä". Lähinnä tavoitteena on jokaisen hankinnan kohdalla oikeasti miettiä tarvitaanko kyseistä tavaraa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta viime aikoina ei ole ilmeisesti ollut sitä...

Mistä on pienet tytöt tehty?

Mistä on pienet tytöt tehty?

Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista.

Niistä on pienet tytöt tehty.

Isommat tytöt on täällä meillä tehty palkästään siitä sokerista.

Ei siksi, että olisin jotenkin erityisen suloinen, sateessa sulava tai edes makea tyyppi.

Siksi että syön sokeria niin paljon.

"Tekiskös vähän täytekakkua...."

Olen aina ollut makean perään ja erityisesti näin syksyisin mikään karkkipussi tai yksikään suklaalevy ei ole tarpeeksi suuri taltuttamaan makeannälkääni.

Pikkusisko kauhisteli juuri tuossa taannoin, kuinka on mahdollista, että olen syönyt yksin kokonaisen dajm-kakun (Ällöttävää? Eipä juuri.).

"Täytteeksi hiukan marenkia..."

Ja koska makea ei ole ainakaan tähän mennessä aiheuttanut minulle pahaa oloa, reikiä hampaisiin tai ylipainoa, olen surutta jatkanut sokerilla läträämistä.

Herkkuja on viime päivinä vedetty sekä kotisoffalla että vieraissa kaupungeissa. Sunnuntaina juhlimme railakkaasti 8-vuotissynttäreitä Tampereella!

Kakun lisäksi tuli nautittua entisestä kotikaupungista pienen kävelylenkin muodossa.

Kyllä nääs Tampere on kaunis!



APUA, APUA, APUA!!!! Kesken kirjoittamisen huomasin, että vihkisormuksesta on tippunut timantti! Nyt alkoikin etsiminen! Palaan asiaan!
 Paniikkiterkuin,
Isosisko


 

Kaali. Kaali on numero yksi.

Lauletaan Uuno Turhopuro sävelellä.

Yksi perheemme kulinaristisista perinteistä on joka syksyinen kaalilaatikkosouvi.

Kun kaalit ovat muhkeita (ja halpoja!) tehdään perheessämme hurja määrä kaalilaatikkoa, jota sekä syödään suoraan että pakastetaan syksyn kiirepäivien varalle. Ja koska perheemme pääkokki (kai itseään saa tituleerata niin? :) on kasvissyöjä, tehdään laatikoita kahta versiota (lihalla ja soijalla).

Kaikille kaalin ystäville tahdonkin jakaa seuraavan reseptin:

Laatikko ennen paistamista

Isosiskon soijakaalilaatikko

n. 2kg kaalia
4 porkkanaa raasteena
1 sipuli
3 dl vaaleaa soijaruohetta
1 kasvisliemikuutio
6 dl vettä
1 rkl meiramia
1 ½ dl persiljasilppua
2,5 rkl soijakastiketta
pippuria myllystä
1 dl ohrasuurimoita
2 ½ dl riisiä
1 ½ dl siirappia
½ tl valkopippuria
1 tl suolaa

-    Kiehauta kasvisliemi ja lisää kaali, porkkana ja sipuli. Hauduttele.
-    Lisää soijarouhe, meirami, persilja, soijakastike ja pippuri. Hauduttele lisää.
-    Lisää ohra, riisi, siirappi, suola ja valkopippuri. Tarkista maku.
-    Kaada voideltuun vuokaan ja lisää tarvittaessa vettä, jos näyttää kuivalta.
-    Lisää haluttaessa siirappiraidoitus (jos haluat Isosiskon tavoin ekstramakeaa!).
-    Paista  175 asteessa n. 1 tunti. Huom! Tarkista välillä, ettei pinta pala. Jos liiallista ruskistumista tapahtuu, peitä foliolla tai lisää hiukan vettä.

Tällainen aurinkoinen, hiukan kirpeä syyspäivä sopii mitä mainioiten laatikon tekoon. Parasta on, kun laatikkoa pääsee syömään reippaan kävelylenkin jälkeen (myös intensiivinen löhöily sohvalla on havaittu toimivaksi ruokahalun herättäjäksi).

Ihanaa syyspäivää toivotellen,
Isosisko

Multitasking

Myönnän.

Olen luonteeltani krooninen multitaskaaja (kyllä se ON sana).

Siis sellainen henkilö, joka kotitöitä tehdessäkin hoitaa vähintään kymmentä asiaa kerralla.

Yksi klassisista esimerkeistä on leipominen. Yhtä piirakkaa, leipää tai ruokalajia ei valmistu ikinä tässä huushollissa. Sen sijaan kotonamme leivotaan samaan syssyyn hiukan rieskoja, vähän pullaa, muutama limppu ja vielä pari piirakkaa pakkaseen. Kun yhtäaikaa vielä huolehtii seitsenkuisesta, täyttää tiskikoneen, pyyhkii pölyjä ja lajittelee pyykkiä, voi olla varma että aika ajoin jokin palaa pohjaan (yleensä tekijän pinna).

Näin syksyisin pihamme kaksi omenapuuta luovat lisätöitä. Otsasuoni pullistellen on perheessämme viime päivinä hillon toivossa pilkottu suuri muovikassillinen omenaa.

Saldo: 0 purkkia valmista omenahilloa, 1 palanut kattila ja yhden yliväsyneen äidin itkut kello 23.45.

Onneksi on mies, joka tälläisissä(kin) tilanteissa tietää miten toimia: patapadalla kattila puhtaaksi, vaimo nukkumaan ja seuraavana päivänä uusi yritys.

Ja avot: nyt on hilloa!

Ei tietenkään riittävästi. Mutta jotain kuitenkin.

Huomenna tehdäänkin sitten piirakkaa (pakkaseen), sokeritonta sosetta (vauvalle), omena-puolukkapuuroa (lounaaksi) ja omenahyvettä (jälkkäriksi).

Mutta ehkä ei kaikkea samaan aikaan.

Ehkä.

Ihanaa iltaa kaikille!
Isosisko

Ei mainoksia kiitos!

Ihmismieli on kummallinen.

Esimerkki 1: Vielä viime vuonna en ollut kuullutkaan Huntereista. Siis näistä kumppari-ikoneista, joilla mm. Kate Moss asteli Glastonburyn festareilla ja kaikki huokailivat ihastuksesta. Sittemmin Huntereita on näkynyt useissa blogeissa ja mitä herkullisimmissa tilanteissa ja vaateyhdistelmissä.

Kuva hunter-boots.com

Ja. Nyt. Minä. Tahdon. Sellaiset.

Siis Hunterit.

Mustana kiitos. Jimmy Choo versiona totta kai.

Periaatteenani kuitenkin on, että en osta mitään turhaa. Ihan säilytystilan, rahan ja planeetan vuoksi.

Mutta kun omistan jo kumisaappaat enkä ainakaan nykyisessä elämäntilanteessani aivan välttämättä tarvitse kaksia kumisaappaita.

Yleensähän tässä ei olisi mitään ongelmaa: entiset huutonettiin ja uudet tilalle, jos oikeasti siltä tuntuu.

Mutta…

Kun ne toiset on niin nostalgiset.

Hassut, hauskat, anopin vanhat. En raaski luopua.

Eivät vaan oikeasti sovi minulle tai minkään kanssa. Ovat jopa yhtä kokoa liian isot. Mutta jotenkin luopuminen on vaikeaa.

Ehkä ratkaisu on palauttaa kumpparit anopille :) Sielläpähän säilyvät ahneiden näppieni ulottuvissa!


Esimerkki 2: Meille on tullut viime viikot mainoksia. Postilaatikossamme on kyllä tarra, joka kieltää mainokset ja ilmaisjakelun, mutta ilmeisesti tarra on Postipatemme mielestä niin kulunut, että mainoksia saa taas jakaa.

Ja mainokset ovat saaneet aikaan sen, että…

Minä. Haluan. Kaiken.

Voi jestas. Eivät ne mainosmiehet ole turhaan koulujaan käyneet. Tuotteet joiden olemassa olosta olen ollut aikaisemmin autuaan tietämätön tuntuvat nyt tuiki tarpeellisilta. (Ulkokukat puoleen hintaan – Kyllä kiitos! Uudet kottikärryt – Pistetään samantien parit! Hopeinen papuketju – Totta kai! Dekon vuosikerta – Ehdottomasti!)

On aivan hullua kuinka suhteellisen täysijärkinen (hiljaa siellä!) aikuinen ihminen menee aivan hulluksi selaillessaan muutamaa mainoslehtistä. En yhtään ihmettele, että monet nykylapset odottavat lelukuvastoja kuin kuuta nousevaa. (Ja onhan se myönnettävä, että kyllä sitä itsekin penskana selaili Suurta Lelukuvastoa Barbin kiilto silmissä. Silloin vain pohjimmiltaan tiesi, että on onnekas, jos kuvastosta edes yksi lelu tupsahtaa Pukin pussiin.)

Kuva taloussanomat.com

Jotta ylikierroksilla käyvä mieleni rauhoittuisi, ei kai auta muu kuin sulloa iso pinkka paperia lehtikoriin ja pestä painomuste sormista.

Huomenna kirjoitan jälleen isoilla tikkukirjaimilla postilaatikkoon ”Ei mainoksia kiitos!”. (Tai viimeistään ylihuomenna. Lupaan.)

Isosisko

ps. Ostovimmaani ei yhtään helpottanut Pikkusiskon korupostaus.
Viimeiset kuukaudet olen vain unelmoinut korujen tekemisestä, nyt on melkein pakko vastata haasteeseen!

Pikkusisko juhlatuulella

Olen erilainen juhlija. Arvostan enemmän raikasta vettä kuin huumaavia juomia. Arvostan myös sitä, että juhlat alkavat aikaisin ja pääsen hyvissä ajoin nukkumaan, omaan sänkyyni. Arvostan sitä, että kanssani juhlii ihmisiä, jotka jakavat saman maailmankuvan kuin minä. Arvostan, ettei juhlanaposteltavista tule minulle huono olo, ei henkisesti eikä fyysistekään.

Voitte siis kuvitella, kuinka suunnattoman iloinen olin eilen litkiessäni sitruunavettä Hyvän Olon nyyttäreissä! Kaikki hyvä kulminoitui siihen saunahuoneistoon, jossa iloiset ihmiset nauroivat, lauloivat, jakoivat raikkaita ajatuksiaan ja söivät hyvin! Voi vide sitä hyvän olon määrää! (Korostan, että en siis millään tapaa paheksu alkoholin kanssa juhlijoita. Minusta oli vaan ihanaa olla "kaltaisteni" parissa!)

Ilta alkoi vihersmoothiella skoolaten ja siitä jatkettiin jouhevasti herkkupöytään, jonne jokainen juhlija oli tuonut jotain terveellistä herkkua. Voi nam! Illan parasta antia oli kuitenkin uusiin ihmisiin tutustuminen, joiden kanssa yhteydenpito ei varmasti rajoitu vain tuohon iltaan. Ihan mahtavaa!

Bileet päättyivät jo puoli kymmeneltä, jonka jälkeen olikin hyvä kömpiä kotiin nukkumaan. Olin kyllä niin täpinöissäni, että uni ei millään meinannut tulla silmään.

Miten te vietitte lauantai-illan?

-Pikkusisko-