Ei mainoksia kiitos!

Ihmismieli on kummallinen.

Esimerkki 1: Vielä viime vuonna en ollut kuullutkaan Huntereista. Siis näistä kumppari-ikoneista, joilla mm. Kate Moss asteli Glastonburyn festareilla ja kaikki huokailivat ihastuksesta. Sittemmin Huntereita on näkynyt useissa blogeissa ja mitä herkullisimmissa tilanteissa ja vaateyhdistelmissä.

Kuva hunter-boots.com

Ja. Nyt. Minä. Tahdon. Sellaiset.

Siis Hunterit.

Mustana kiitos. Jimmy Choo versiona totta kai.

Periaatteenani kuitenkin on, että en osta mitään turhaa. Ihan säilytystilan, rahan ja planeetan vuoksi.

Mutta kun omistan jo kumisaappaat enkä ainakaan nykyisessä elämäntilanteessani aivan välttämättä tarvitse kaksia kumisaappaita.

Yleensähän tässä ei olisi mitään ongelmaa: entiset huutonettiin ja uudet tilalle, jos oikeasti siltä tuntuu.

Mutta…

Kun ne toiset on niin nostalgiset.

Hassut, hauskat, anopin vanhat. En raaski luopua.

Eivät vaan oikeasti sovi minulle tai minkään kanssa. Ovat jopa yhtä kokoa liian isot. Mutta jotenkin luopuminen on vaikeaa.

Ehkä ratkaisu on palauttaa kumpparit anopille :) Sielläpähän säilyvät ahneiden näppieni ulottuvissa!


Esimerkki 2: Meille on tullut viime viikot mainoksia. Postilaatikossamme on kyllä tarra, joka kieltää mainokset ja ilmaisjakelun, mutta ilmeisesti tarra on Postipatemme mielestä niin kulunut, että mainoksia saa taas jakaa.

Ja mainokset ovat saaneet aikaan sen, että…

Minä. Haluan. Kaiken.

Voi jestas. Eivät ne mainosmiehet ole turhaan koulujaan käyneet. Tuotteet joiden olemassa olosta olen ollut aikaisemmin autuaan tietämätön tuntuvat nyt tuiki tarpeellisilta. (Ulkokukat puoleen hintaan – Kyllä kiitos! Uudet kottikärryt – Pistetään samantien parit! Hopeinen papuketju – Totta kai! Dekon vuosikerta – Ehdottomasti!)

On aivan hullua kuinka suhteellisen täysijärkinen (hiljaa siellä!) aikuinen ihminen menee aivan hulluksi selaillessaan muutamaa mainoslehtistä. En yhtään ihmettele, että monet nykylapset odottavat lelukuvastoja kuin kuuta nousevaa. (Ja onhan se myönnettävä, että kyllä sitä itsekin penskana selaili Suurta Lelukuvastoa Barbin kiilto silmissä. Silloin vain pohjimmiltaan tiesi, että on onnekas, jos kuvastosta edes yksi lelu tupsahtaa Pukin pussiin.)

Kuva taloussanomat.com

Jotta ylikierroksilla käyvä mieleni rauhoittuisi, ei kai auta muu kuin sulloa iso pinkka paperia lehtikoriin ja pestä painomuste sormista.

Huomenna kirjoitan jälleen isoilla tikkukirjaimilla postilaatikkoon ”Ei mainoksia kiitos!”. (Tai viimeistään ylihuomenna. Lupaan.)

Isosisko

ps. Ostovimmaani ei yhtään helpottanut Pikkusiskon korupostaus.
Viimeiset kuukaudet olen vain unelmoinut korujen tekemisestä, nyt on melkein pakko vastata haasteeseen!