perjantai 13. elokuuta 2010

Kakku kuittaa väsymyksen

Menin viime yönä aivan liian myöhään nukkumaan. (Siis minun mittakaavassani, noin perusjantterille se on ihan normaali nukkumaanmenoaika, oletan.) Ei siis mikään ihme, että olin aamulla kuolemanväsynyt ja siippani joutui maanittelemaan minut ylös sängystä kahvikupposen avulla. Se kyllä toimii, aina. Kuppi kahvia muumi-mukista ja päivä voi alkaa!

Kofeiini kihahti kuuppaani sen verran voimakkaasti, että tarvitsin jotain touhukasta tekemistä. Päätin siis laittaa leipomon pystyyn ja tällä kertaa otin vaikutteita Geek gone raw-blogista. http://geekgoneraw.blogspot.com/  Olen jo muutaman kerran vilkuillut kuola valuen siellä olevaa mansikka-mangokakkua ja nyt ajattelin olevan aika, kun mangojakin on! 



Viime aikoina olen hurahtanut makeisiin piirakoihin, juuri näihin raakaversioihin. Aiemmin en olekaan ollut kovin perso makealle. Minuun vetoaa nämä raikkaat ja tuoreet maut enemmän kuin esanssit, sokeri ja sen kautta tullut sokerihumala. On myös hauska ajatella, että raakakakkua syödessäni samalla ravitsen itseäni, en vain täytä mielihalujani! 

Toki huomasin samantien, ettei minulla ollut kaikkia aineita, mutta sovelsin kakkuohjetta kaapin sisällön ja oman makuni mukaan. Tässä siis Pikkusiskon mango-mansikkapiiras!


Pohja:

1 kuppi pekaanipähkinöitä
1 kuppi manteleita
2 banaania
4 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

- Jauha pähkinät ja mantelit sopivan hienoksi yleiskoneessa (ei tarvitse ihan jauhoa olla). 
- Heitä sekaan banaanit ja vesihauteessa sulatettu kookosöljy
- Painele kakkuvuokaan ja siirry vaiheeseen mangotäyte!

Mangotäyte:

1½ kuppia cashew-pähkinöitä (laitoin tästä pienen osan hampunsiemeniä tuomaan proteiineja)
1 kuppi vaaleita rusinoita / 1 kuppi kuivattua mangoa (itselläni ei ollut, sen takia käytin rusinoita)
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
2 kpl mangoa
1 tl kotimaista luomuhunajaa
1 rkl tyrnijauhetta (ei pakollinen)
1/3 kuppia kaakaovoita

- Jauha cashew-pähkinät yleiskoneessa mahdollisimman hienoksi
- Heitä rusinat/kuivatut mangot sekaan (kuivatuista mangoista saat kauniin keltaisen värin ja mangomaisemman maun. Minun kakkuni näyttää, noh, ei kovin keltaiselta :D)
- Laita kaikki muut aineet yleiskoneeseen pyörimään, paitsi kaakaovoi. Anna massasta tulla tasainen.
- Raasta kaakaovoi sekaan ja anna yleiskoneen pyöriä vielä tovi
- Laita kakkupohjan päälle
- Mikäli haluat korkeamman kakun, tuplaa annos (itse en tuplannut, ja kakkuni on säälittävän litteä)
- Siirry vaiheeseen mansikkahyytelö!

Mansikkahyytelö:

2 kuppia tuoreita mansikoita tai pakastettuja mansikoita sulaneena
5 rkl chian siemeniä

- Sekoita siemenet ja mansikat yleiskoneessa niin kauan kunnes seoksesta alkaa muodostua hyytelöä! Se on niinkuin siinä! Sitten vain mansikkahyytelö mangokerroksen päälle ja kakku jääkaappiin vetäytymään.


Ajattelin, että kakku olisi ollut vaikeampi toteuttaa. Välillä reseptikokeiluissa menee hermo, jos pähkinät ja siemenet tukkivat yleiskoneen/blenderin ja valmistusvaiheet vaativat muutenkin suuria ponnisteluja. Tämä vaikuttaa olevan kakkujen aatelia. Sur, sur ja sur, niin kakku on valmis! Ensi kerralla hankin kuivattua mangoa, jotta sen keltainen väri pääsisi paremmin esiin. (Tai siis pääsisi ylipäänsä esiin!) Tyrnijauhetta käytin sen värin (ja C-vitamiinin!) takia, mutta se ei ihan riittänyt värittämään koko kakkua. Kiva lisä se silti oli!



Chian-siemenet olivat minulle positiivinen yllätys. Ensimmäistä kertaa niitä käytin ja aion kyllä jatkossa tehdä niistä vaikka mitä vanukkaita. Ehkä jo tänä iltana syön pelkkää mansikkavanukasta, kun eilen sain äidiltäni luomumansikoita, ihanaa! Pienenä tietoiskuna voin kertoa, että chian siemenissä on siemenistä parhain omega 3-6-9 rasvahappokoostumus, paljon kuitua, antioksidantteja ja proteiineja. Ihan syötävää kamaa siis! :)



Taidanpa siirtyä kakun ääreen! Ehkä illalla vielä postaan kakkuraadin makuarvion, jotta teidän ei sitten tarvitse tehdä pahaa kakkua!

-Pikkusisko-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti