tiistai 30. marraskuuta 2010

Step by step

Kaikille ikätovereilleni otsikosta tullee mieleen iki-ihanainen New Kids on the Block.

Ei, täällä ei muistella kaiholla 90-lukua flanellipaitoineen, moonbootseineen ja bulan pipoineen.

Täällä kävellään!!!!




Pikkutyttö on lähtenyt virallisesti hoippumaan!!!

Jo useamman viikon tyttö on pyrähdellyt muutamia askelia pöydän ja sohvien väliä (viisi askelta oli pitkään ennätys).

Mutta nyt matkaa taittuu jo useampi metri!!!

Supersuloista ja ajoittain vaarallista.










Kävelykyky on tuonut myös uusia mooveja tytön tanssirepertuaariin.

Pidemmän aikaa tytön tanssi on koostunut vauvamaailman klassikosta, ylös-alas hytkytyksestä, mutta nyt grooveimmat biisit saavat aikaan jo pepun sivuttaista keinuntaa ja jokaisen aerobictunnin kauhua, sivuaskelia.

Ja palatakseni vielä otsikkoon ja NKTB-haikailuun:
oikeasti olen Take That -tyttöjä ja New Kids on the Block haisee!!!

Kysykää vaikka Isosiskon päiväkirjalta vuodelta 1993! :)

Ja jotta ei jäisi mitään epäselvää, ihanin on tietysti Jason.

Syy Jasonin ihanuuteen on seuraava: "Kaikki muut tykkää joko Markista tai Robbiesta, joten mun täytyy tykätä Jasonista, että silläkin ois faneja".


Kyllä, neljäsluokkalaisen Isosiskon fanius merkkasi Jasonille varmasti paljon.

Ihanaa viikkoa kaikille!
Stay warm!!!
Isosisko

ps. Kuvituksena osa Isosiskon irttarisaaliista. Voiko noin söpöjä syödä? Tietysti.

2 kommenttia:

  1. Jee! Mahtavaa! Onnittelut pikkutytölle ensi askelista :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Hurjalta tuntuu, että tuollainen 10-kuinen tatti töpöttelee jo ympäri kämppää. Cute, cute, cute!
    Isosisko

    VastaaPoista