- Minua pommitetaan kysymyksillä, joihin täytyy suullisesti vastata nanosekunnissa, olen liian hidas ja tunnelma kiusaantunut, mutta selviän ja opin.
- Menen kurssille, jossa suurinosa on jopa minun tasoani alempana, tylsistyn ja lopetan parin kerran jälkeen. (Näin kävi ranskan kertauskurssilla monta vuotta sitten)
Ja siis, keskustelua, sitä kuulkaa piisasi! Vapaamuotoista, iloista toverirupattelua ruotsiksi lomamatkoista, lapsuusmuistoista, juhlista ja nuoremmista miehistä(!). Mutta siis sellaista, että ryhmästä viisi oli innokkainta ja kaikkien halukkaiden piti ottaa puheenvuoro jonkun lopetellessa puheenvuoroaan. Spontaania, huoletonta, huolellista, osaavaa. Ei pariharjoituksia, A:sanoo, B:sanoo-lappuja, valmiita puheenaiheita, sanalistoja tai mitään mistä ottaa tukea! Ainakin kaksi ryhmästä kertoi jommankumman vanhempansa olevan ruotsinkielinen. Mitä hemmettiä ne sitten tekee B-ruotsin kurssilla kysyn vaan?! No keskustelemassa tietenkin.
Ryhmä itsessään oli tosi hellyyttävä ja huomasi sen olevan monelle ryhmäläiselle henkireikä, viikottainen meno, jossa saa jutella ja tavata ihmisiä, toisille taas mahdollisuus ylläpitää kielitaitoaan. Niin, ylläpitää.
No, katsotaan nyt. Enköhän mä nyt toisen jos kolmannenkin kerran mene, jos vaikka alkaisin yhtäkkiä alkaisin puhumaan sujuvaa ruotsia, kertoilemaan lomamatkoistani ja perhe-elämästäni. Koska oppimisympäristönähän toi on juuri sitä mitä mä toivoin, haastava, autenttinen ja nöyryyttävä! :D
Pikkusisko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti