maanantai 17. tammikuuta 2011

B-day party!

Pikkuneidin 1-vuotissynttärit ovat nyt takanapäin ja hauskaa oli!
Kiitos kaikille osallistujille!

Ja koska tätä olen mennyt tuulettamaan jo etukäteen moneen otteeseen, niin esiteltäköön se heti ensimmäiseksi;

Isosiskon ensimmäinen voileipäkakku ikinä!




Kakkukuvasta tuli ihan kökkö, kun en tietenkään juhlinnan keskellä oikein osannut keskittyä kuvaamiseen (ja koska, let´s face it, olen auttamattoman huono kuvaaja). Mutta idea käynee selväksi :)


Itse en tiedä miltä voileipäkakku maistui, sillä tein kinkkukakun. Palaute oli kuitenkin todella positiivista! (Oma isäni taisi ottaa kakkua nelisen kertaa ja muisti joka kerralla vielä antaa kehuja tekijälle. Ihana isi <3).

Kehuja tuli itse asiassa niin paljon, että uhkailin Isomiestä, että tästä lähtien kutsun itseäni super-emännäksi, kun kerran voileipäkakutkin onnistuvat näin hyvin. Ei tarvittu mieheltä kuin merkitsevä katse kuivahtaneen omenapiirakan suuntaan, jotta osasin sulkea suuni ja alentaa itseni jälleen ihan tavallisen kotikokin tasolle :) Lämpimästi voin kuitenkin suositella tätä Hellapoliisin ohjetta, jonka pohjalta kakun tein. Kokeilkaapa! (Pieniä muutoksia tein ohjeeseen: käytin lihaliemikuutiota kasvisliemikuution sijaan, kahta eri Reilu-paahtoleipää ja kuorrutukseen smetana-sulatejuustosekoitusta).



Tässä vielä kuva täytekakusta, in action! Tämäkin oli (makeanystävän mielestä) tosi hyvää ja yllätyksekseni jopa päällystämiseen käytetty sokerimassa oli oikeasti aika herkullista!

Otin jonkin verran kuvia kakun tekovaiheista, joten voisin vaikka laittaa kuvallisen ohjeen tässä joku päivä. Käsi ylös, jos jotakuta kiinnostaa!

Ihanaa viikon alkua kaikille!
Isosisko

ps. Niin ja tiedoksi: rimpsumekossa tietysti juhlittiin. Olisihan se pitänyt arvata!

2 kommenttia:

  1. upean näköisiä kakkuja! kuvalliset ohjeet olis todella jees :D

    VastaaPoista
  2. Kiitokset kehuista!
    Kuvallisia ohjeita viimeistellään!
    Isosisko

    VastaaPoista