Kiva kun säkin oot täällä!

Syksyn harmaina päivinä on kiva muistella menneitä kesäpäiviä. Minun kesäpäiviini kuuluu aina enemmän tai vähemmän keikat, konsertit ja festarit. Kuten aiemmissa blogiteksteissäni on tullut ilmi, en pahemmin nauti alkoholia ja liikkumiseen käytän pyörätuolia, joten tämä yhdistelmä antaa etulyöntiaseman ihmisten tarkkailuun aiheesta "Miten erilaisuus kohdataan". Arvoisat bloginlukijat, ajattelin nyt jakaa täällä (mielestäni) parhaimmat kohtaamiset.

Ihan ensiksi täytyy kuitenkin pohjustaa, että tarkoitukseni ei ole loukata ketään jutuillani. Arvostan kaikkia lähestymisyrityksiä, sehän kertoo kuitenkin vain siitä, että ihmisellä on halua kohdata ns. erilaisuus. Vaikka saatan blogitekstissäni stereotypisoida ammattikuntia/ihmisryhmiä, en sitä normaalisti tee. Suokaa se anteeksi, viihteen nimissä.


Ihmistyyppi N:O 1: AVUSTAJAT

Avustajat puikkaavat yhtäkkiä ihmisjoukon keskeltä, yleensä sanomatta mitään. Yhtä hiljaa he alkavat toimimaan: työntämään, vetämään, pukemaan, tuomaan ruokaa ja juomaa (hämmentävää, mutta joillekin oluen tuominen on varmasti mukavaa). Lopuksi he saattavat hätäisesti huudahtaa: "Kaveritulipakkomennämoi!" Avustajat ja varkaat saattavat mennä sekaisin, minä en ainakaan ole tottunut siihen, että kassiani pengotaan suvereenisti.

Ihmistyyppi N:O 2: INNOKKAAT SAIRAANHOITAJAOPISKELIJAT



Innokkaat sairaanhoitajaopiskelijat syöksyvät paikalle nähdessään pyörätuolin ja esittäytyvät. "Mä oon Vinkku ja opiskelen sairaanhoitajaksi. Mä siis ymmärrän tosi hyvin vammasia." Sepä kiva. Ihan kaikkiako? Yleensä myös innokas avustajamaisuus kuuluu asiaan. Sweet? Hmmm....

Ihmistyyppi N:O 3: UJOT, KIINNOSTUNEET MIEHET

Jo keikan/festarin/konsertin alussa huomaan random-miehen pälyilevän hermostuneena tuoppinsa takaa. Hän kiemurtelee, juo, pälyilee, juo ja kiemurtelee. Kun nousuhumala on tarpeeksi tukeva ja itsevarmuus tarpeeksi korkealla, hän uskaltaa. Uskaltaa kysyä: "Anteeks. Anteeks ihan kamalasti. Siis tää on nyt tosi hirveä kysymys. En sais siis kysyä tällasta, tää on tosi henkilökohtasta." Kysy pois vaan. "Mitä sulle on sattunut?" Kun sitten sanon, että oon syntymästäni asti halvaantunut, ja ei oo mitenkään kauheen traagista, niin nousuhumalaiselle se on juuri sitä. "Siis kamalaa. Sun elämä on varmaan ihan hirveetä!" No eipä juurikaan. "Saanko tarjota sulle edes bissen?" Ei kiitos. "Ai et pysty ees juomaan?!" Niinno ei se nyt ihan siitä ole kiinni....  Loppujen lopuksi keskustelu kääntyy kuitenkin pyörätuolin valmistukseen, joka aiheuttaa näissä miehissä innostusta ja ihailua, niinkuin tekniset asiat yleensäkin. Ihan sweet!

Ihmistyyppi N:O 4: "KIVA KUN SÄKIN OOT TÄÄLLÄ!"-IHMISET
  
Niin, nämä ihmiset ovat yleisimpiä. He näkevät minut, melkein porhaltavat paikalle ja huudahtavat: "Kiva kun säkin oot täällä!" Nojoo, on kyllä kivaa olla täällä, hyvää musaa ja kaikkea.  Ja siis onhan se hauska saada ihmisissä positiivinen reaktio aikaan. Ihanaa, että joku saa iloa siitä, että olen saapunut paikalle. Kysymys vain kuuluu, että saisinko saman reaktion aikaiseksi, mikäli pyörätuolia ei olisi? En usko. Ja se on se pieni miinuspuoli, mikä minua vähän ärsyttää. Onko asia todella niin, että olen supersankari, jos olen lähtenyt vammaisena festareille? No ohhoh!

Ihmistyyppi N:O 5: KEIKKANAUTINNON MAKSIMOIJAT


Nämä henkilöt haluavat pitää huolta siitä, että saan keikasta kaiken irti, turvallisuudenkin uhalla. "Anna mä nostan sut mun harteille?" Mieluummin ei.... "Mä voin hei työntää sut lavan eteen niin näät paremmin!!" Hyvä idea sinänsä, mutta sinne on vähän tunkua, kiitos kuitenkin kauniista ajatuksesta!  Vilpittömät ideat on ihania, niiden toteutus on vaan välillä vähän hasardia varsinkin tuhdissa humalassa.

---

Juttuja riittäisi vielä vaikka kuinka, jätetään toiseen kertaan. Edelleenkin painotan sitä, että en todellakaan halua olla nihkeä vammainen, joka tuomitsee kaikki lähestymisyritykset. Päinvastoin, olen saanut näistä kohtaamisista paljon irti ja uskon, että se on ollut molemminpuolista. Olen oppinut, että monilla on ihan oikea halu saada kokemuksia erilaisista ihmisistä, mutta tietoa siitä, miten erilaisuus kohdataan, ei ole. He taas (toivottavasti) ovat oppineet, että erilaisuus ei ehkä olekaan niin iso juttu, eikä vaadi sen kummempia erityisjärjestelyjä, ei nostamista, työntämistä, roudaamista tai fanfaareja. Riittää, että on muiden mukana. Joukossa. Nauttimassa!

Ihanaa, että te kaikki ootte täällä! :)

Pikkusisko