< 3

Hejsan allihopa!

Kellot on siirretty (mutta mihin suuntaan...) ja pimenevät illat kutsuvat näpertelemään.

Täällä meno on ollut aika sydämellistä.

Kaapeista on kaivettu kasa vanhoja kirpparikankaita ja Isosiskon näpertelytehdas puskee ulos puuvillasydämiä, pussukoita, pehmoeläimiä... Noh, ehkä on parempi sanoa, että kaikenlaista mihin tarvitaan neulaa, lankaa, vanhoja kankaita ja ihania nappeja. Viikonloppuna syntyi ensimmäinen joulusydämen prototyyppi:

Hiukan vaaditaan vielä taitojen hiomista, että tulos miellyttää, mutta ihanan jouluinen tunnelma tuli jo ensimmäisestä sydämestä <3 Ja aika hyvin meni ompelukoneella huristelu; ainakin siihen nähden, että viimeksi koneeseen on koskettu vuonna 1999 (aah, yläasteen käsityötunnit...)

Onneksi kaapit on täynnä vanhoja kankaita, joihin voi taitojaan hioa. Nyt kukaan ei vaan saa paljastaa pikkusiskolle, että sen ompelukone on täällä meillä. Harsimalla kun noiden sydänten teko voi olla aika hidasta :)

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille!
Isosisko

Luovaa oleskelua

Sen täytyy olla syksy ja kotona möllöttäminen, kun kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia pursuaa niin paljon, ettei mukana pysy. Pidänkin aina kynää ja paperia mukana, jotta kaikki saa kirjoitettua muistiin ja myöhemmin voi sitten valita ne tuhannentaalan (tai ainakin hyvän mielen) ideat ja ryhtyä hommiin.

Tällaisia koruja ollaan viimeaikoina puuhasteltu. Suunnittelusta vastaan minä, toteutus on rakkaani käsialaa, kun tuo hopealangan taivuttelu minulta ei luonnistu.

Kuningaskäätyä kaulan ympärille

Kiviamuletti ystävälle

Hopeinen linkkirannekoru

Koska korujen tekoon en muuten itse osallistu kuin alkuvaiheessa, jää minulle aikaa muihin projekteihin. Kuten vaikka siihen paljon puhumaani neulontaan. Ja arvatkaas mitä! Piponi valmistui tänään! Vielä viimeinen yksityiskohta, eli massiivinen kukkakoriste puuttuu. Ja se on haastava tällaiselle, joka ei osaa a) virkata b) lukea ohjata ja c) sekoaa kaikissa laskuissa. Sen takia olenkin koko päivän vonkunut ja mankunut miestäni, että etkö viittis yrittää vielä kerran. Meillä siis on sukupuoliroolit sinänsä sekasin, että mieheni on kaikessa näpertämisessä paljon parempi ja tarmokkaampi kuin minä. Sen pipo oli jo viikko sitten valmis. :) Kukin omassa tahdissaan.

Onko muillakin kaikenlaisia projekteja? Vai olenko vain yksin neulomassa paitaa, kirjoittamassa kirjaa, maalaamassa taulua ja keksimässä seuraavaa penissilliiniä?

Inspiroivin terkuin,

Pikkusisko

Isosiskon soija-kasviskastike

Elämässä on se hassu puoli, että vaikka kuinka suuria juttuja tapahtuisikin, arki rullaa yleensä eteenpäin.

Samaan aikaan, kun meillä mietitään perheenjäsenille uusia koteja, tehdään myös ruokaa, nukutaan, leikitään, ulkoillaan, käydään töissä.

Sunnuntain illalliseksi tein soijarouheesta pastakastiketta, johon sain idean, kun näin kaupassa tomaatti-basilikatuorejuustoa. Missionani on nimittäin keksiä hyviä ohjeita soijarouheelle, se kun liian usein tuppaa maistumaan lähinnä sahajauholta.

Tämänpäiväinen testi sujui kiitettävästi, joten saanen esitellä:


Isosiskon soija-kasviskastike pastalle

n. 2dl vaaleaa soijarouhetta
1 rkl öljyä
1 sipuli
1 punainen paprika
7 kirsikkatomaattia
1 tl suolaa
n. 100g Viola tomaatti-basilikatuorejuustoa

- Laita soijarouhe turpoamaan pieneen määrään kylmää vettä.
- Kuumenna öljy paistinpannussa ja lisää silputtu sipuli, kuutioitu paprika ja neljään osaan leikatut kirsikkatomaatit. Kuullota hetki.
- Lisää pannulle soijarouhe ja paista hetki. Mausta suolalla.
- Lisää tuorejuusto ja kuumenna, älä keitä.
- Keitä tuorepasta pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää kastikkeen joukkoon.
 
Todella, helppo, nopea ja maukas arkiruoka. Ensi kerralla vielä muutama lehti tuoretta basilikaa mukaan, niin johan kasvissyöjän kelpaa! :)

Maukasta alkuviikkoa toivottelee,
Isosisko

ps. Otan muuten mielelläni vastaan kommentteja näistä resepteistäni, jos joku uskaltautuu kokeilemaan!

Pikkusisko taas puikoissa! (ja myös pahasti koukussa)

Pahoittelen heti alkuun sitä, ettei päivityksiä ole tipahdellut tasaiseen tahtiin. Innostus neulomishommista on ottanut totaalisesti vallan ja kaikki käsillä oleva vapaa aika on tuhraantunut jos jonkinnäköiseen väkertämiseen.

Ei riitä, että on ottanut projektikseen megalomaanisen torkkupeittoprojektin, samaan aikaan neulon itselleni pipoa, kaavailen jo paitaprojektin alkamista ja haaveilen kaulaliinasta. Olen päättänyt, että kunhan joku edes valmistuu, voin siirtyä seuraavaan. Neulominen on vaan niin terapeuttista!

Ja siis ihaninta siinä on se, että en olisi ikinä uskonut tekeväni sitä. Käsityötunneilla aiheutetut traumat siitä, etten osaa ovat jossain hyvin syvällä. Vieläkin puikkojen heiluessa saatan miettiä, että jotkut muut olisivat saaneet varmasti tasaisempaa jälkeä tai olisivat jo valmiit. Ja siinäpä se jippo onkin. Ei sen väliä! Minä neulon juuri niin hitaasti kuin huvittaa, eikä mitään numeroa anneta niin kauan kunhan itse olen työnjälkeen tyytyväinen. Ehkä tartun seuraavaksi toiseen inhokkiini, kuvaamataitoon! (Tai alan laskeskelemaan iltani ratoksi matemaattisia ongelmia, NOT.)

Nyt taidan mennä syömään aamupalan ja sitten otankin jo puikot käteen! :)

Mä en ala

Joskus on vaan sellanen olo, että mä en suostu.
En ala.
En rupee. En varmana.

Kyse ei ole pienestä kivenmurikasta, vaan tämänpäiväisestä lääkärireissusta.

Pari viikkoa sitten kävin lääkärissä allergiatesteissä, kun olo on ollut jo jonkin aikaa tosi kurja.
Muitakin vaihtoehtoja on pohdittu, mutta lopulta tuommoinenkin vaihtoehto päätettiin testata.

Tulokset sain jo viikko sitten.
Kissoille allerginen.

Siis meidän Peukaloiselle ja Peukalo-Liisalle.
Siis meidän perheenjäsenille.

Niille samaisille pörrönaamoille, joille me olemme jo neljäs koti.
Niille, joista toinen oli nuollut takajaloistaan karvat stressin vuoksi pois ennenkuin tuli meille.
Niille, joista toinen kieltäytyy syömästä, jos olemme pari päivää poissa kotoa ja heitä hoitaa joku muu.
Niille, jotka sopeutuivat, vaikka taloon tuli haiseva ja huutava otus, joka vei mamin ja papin huomion.
Niille, jotka eivät ole kertaakaan purreet tai raapineet.
Niille, jotka mieluiten nukkuisivat yönsä massun päällä, jos vain saisivat luvan.
Juuri niille.
Maailman kilteimmille kissoille.




Allergiatestin jälkeen mieli oli maassa, mutta ideoita vaikka muille jakaa: "Entä, jos kissat asuisivat vain alakerrassa ja kellarissa. Rauhoitetaan kato yläkerta. Kyllä mä sitten pärjään. Tai, jos tehdään niille sellanen ulkoilualue tohon pihalle. Sellanen missä ne ois suurimman osan ajasta. "

Tänään allergialääkäri jysäytti kaikki visiot alas: "Kyse ei ole siitä voitko asua kissojen kanssa. Kyse on siitä, mitkä lääkkeet tarvitset, kun vierailet kissaperheissä."


Lupasin itselleni, kissoille, maailmalle.
Meiltä ette lähde ikinä.
Tämä on teidän kotinne.
Ei enää kertaakaan huonoa hoitoa.
Ei enää kertaakaan uutta kotia.
Ei ikinä.

Miten tästä eteenpäin? Ideoita? Ajatuksia? Toivoa?
Isosisko

Tilannetiedote

Kuva kertonee kaiken...

Ei ole dimangia ei.

Ihmeen vähän on harmittanut.

Tärkeämmältä tuntuu tuo teksti, kuin itse sormus.

Muistaa rakastaa NYT, arjen keskellä, juuri tässä hetkessä. 
Ei huomenna, ei sitten kun on aikaa.
Ei sitten, kun työt on hoidettu tai lapset isoja.
Vaan juuri nyt.


Muistaa rakastaa AINA, rakkaudesta kiinni pitäen. 
Päivinä, joina kaikki sujuu kuin tanssi.
Ja niinä toisina päivinä.
Ihan aina.


Pikkuruisia kiviä on maailma pullollaan, sitä kaikkein rakkainta vain yksi.

Rakkauden täyteistä iltaa kaikille toivotellen,
Isosisko

Mistä on pienet tytöt tehty?

Mistä on pienet tytöt tehty?

Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista.

Niistä on pienet tytöt tehty.

Isommat tytöt on täällä meillä tehty palkästään siitä sokerista.

Ei siksi, että olisin jotenkin erityisen suloinen, sateessa sulava tai edes makea tyyppi.

Siksi että syön sokeria niin paljon.

"Tekiskös vähän täytekakkua...."

Olen aina ollut makean perään ja erityisesti näin syksyisin mikään karkkipussi tai yksikään suklaalevy ei ole tarpeeksi suuri taltuttamaan makeannälkääni.

Pikkusisko kauhisteli juuri tuossa taannoin, kuinka on mahdollista, että olen syönyt yksin kokonaisen dajm-kakun (Ällöttävää? Eipä juuri.).

"Täytteeksi hiukan marenkia..."

Ja koska makea ei ole ainakaan tähän mennessä aiheuttanut minulle pahaa oloa, reikiä hampaisiin tai ylipainoa, olen surutta jatkanut sokerilla läträämistä.

Herkkuja on viime päivinä vedetty sekä kotisoffalla että vieraissa kaupungeissa. Sunnuntaina juhlimme railakkaasti 8-vuotissynttäreitä Tampereella!

Kakun lisäksi tuli nautittua entisestä kotikaupungista pienen kävelylenkin muodossa.

Kyllä nääs Tampere on kaunis!



APUA, APUA, APUA!!!! Kesken kirjoittamisen huomasin, että vihkisormuksesta on tippunut timantti! Nyt alkoikin etsiminen! Palaan asiaan!
 Paniikkiterkuin,
Isosisko


 

Mikä ihana lauantai..

Lauantaisin saa luvan kanssa nukkua pitkään.

Kello ei herätä ja saa lämmitellä peiton alla.

Kun vihdoin päättää nousta ylös, 

voi syödä herkkuja..

Vaikka jätskiä!

Lauantaisin kaikki on sallittua.

Pötköttely,

röhnötys,

yleinen flegmaattisuus,

nautiskelu

ja tekemättömyys.

Me söimme aamupalaksi seesaminsiemen jätskiä

Kuvassa se näyttää kyllä vähän jauhelihalta!

Pikkusiskon aamupalajäätelö

1  iso banaani pakastettuna

1,5-2 dl suomalaisia pakaste mansikoita

1 - 1,5 dl seesaminsiemeniä (mielellään liotettuina 6-8 tuntia)

4-6 rkl kookosjauhoa

hunajaa makeutukseen

Hienonna siemenet tehosekoittimessa. (Itse lisäsin tässä vaiheessa hieman omenamehua, niin soseutus helpottui. Hunajan jätin siksi pois) Lisää banaanit ja mansikat vähitellen ja anna koneen käydä. Kun seos on tasainen, lisää kookosjauho ja hunaja. Jäätelönne on valmis!

Koska raaka-aineet ovat ravinnepitoisia ja terveellisiä, ei tarvitse kantaa edes huonoa omaatuntoa jätskin syömisestä heti aamulla. Sopii kivasti lauantaiseen teemaan! (Suklaalevy odottaa tosin vuoroaan...)

Terveisin

Pikkusisko pyjamassa

Ei haittaa...

Ei haittaa, vaikka ulkona on jo kylmä ja harmaata. Minulla on lankaa ja puikot. Päiväpeitto edistyy hitaasti ja varmasti.

Ei haittaa, vaikka jälki ei olekaan tasaista ja siellä täällä on kummallisen näköisiä silmukoita. Jokaiseen niistä on kuitenkin neulottu ripaus rakkautta.

Eikä haittaa, vaikka neulominen ei aina maistukaan. Silloin voin ottaa kirjan esiin. Viime päivinä kirjasto on muistanut minua monta kertaa, kun varaamistani kirjoista on tullut ilmoituksia ja nyt niitä on vino pino pöydällä!

Ei haittaa myöskään se, että tänään alkaa viikonloppu!

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!


Pikkusisko

Kuinkas sitten kävikään...

Onneksi edes toinen meistä (Go, Pikkusisko, Go!) on kehittänyt henkistä kapasiteettiaan taloudellisen törsäilyn sijaan.

Kaikki tietävät, mitä tuo tarkoittaa.

Hyvästi periaatteet, tervetuloa Hullut Päivät!

Tällä kertaa en sentään ostanut niitä Brunbergin suukkoja.

Sen sijaan käytin tuplasti rahaa valokyniin.

Anna mun itteni kestää.

Nyt alkuviikolla Hullut Päivät ovat vaihtuneet Hulluiksi Öiksi, kun tytölle paukkasi päälle armoton flunssa.

Että siinä mielessä ne valokynät tulevat kyllä tarpeeseen.

Tällä menolla sudin kohta koko naaman.

Ihanaa tiistaita kaikille!

Isosisko

Identiteetistä

Katsoin eilen tallentamani 5D-dokumentin "Erilainen ja ylpeä siitä". (Dokkarin nimestä en tosin ole aivan 100% varma ja TV Viiden nettisivut ovat päivityksen alla. Höh.) Dokkarissa esiteltiin kolme jollain tavalla peruskansasta poikkeavaa kansalaista; yksi superpitkä poika, amputoitu nainen ja halvaantunut mies. En nyt sen tarkemmin ala kertomaan heidän tarinoitaan, vaikka mielenkiintoisia ne olivatkin.

Hätkähdin vain sitä, kun nainen sanoi olevansa identiteetiltään vammainen ja kuuluvansa vammaisten ryhmään. Hän ajaa vahvasti vammaisten oikeuksia ja se näkyy hänen arjessaan, työssään ja huveissaan. Tässä kohtaa minä stoppasin (vaikka ohjelma edelleen jatkuikin.) Koenko minä olevani vammainen? Siis, nojoo. Tietty. Mutta jollain tavalla vahvasti en.

Fyysisesti kyllä, identiteetiltäni en. Jos minun pitäisi pilkkoa identiteettini palasiin, olisin etupäässä nainen. Sen jälkeen ehkä elämän historiani määrittäisi minun identiteettiäni. Määrittäviä asioita voisi olla esimerkiksi mistä tulen, asiat mitä olen tehnyt, millainen perheeni on ja mikä tilanteeni on nyt. Sellaisista asioista identiteettini koostuu. Ja toki vammaisuus kätkeytyy tekemisiini. Miten teen ja miksi teen, mutta koen, että se tulee siinä rinnalla. Vähän sama, kuin että minulla on isot huulet tai pienet sormet.

Jotenkin tuli aavistuksen huono omatunto siitä, etten ole noussut barrikaadeille tai vaikuttanut muuten vammaisten ihmisoikeuksiin. (Siis käsittämätöntä, että nekin on määritelty. Vammaisten ihmisoikeudet. Ne tuntuvat itselleni jotenkin niin päivänselvältä) Pitäisikö minun siis alkaa auttamaan lajitoverieni oikeuksia ja siinä samalla omianikin?

Niin tai näin, uskon, että ehkä saan ainakin jotain aikaiseksi kulkemalla omaa polkuani, näyttämällä omanlaistani esimerkkiä siitä, mitä vammaisuus minulle merkitsee .

Myös kissat viihtyvät pyörätuolissa

Pikkusisko

Oivaltavia kohtaamisia

Eilen käväisin ensimmäistä kertaa Hengen ja Tiedon messuilla. Kyseessä on siis messut, joissa esillä on kaikkea tietoisuuteen ja henkimaailmaan liittyvää. Ystävien kesken Huuhaa-messut siis. :) Lähdin uteliaana mukaan, tulisin takaisin ainakin yhtä kokemusta rikkaampana!

Ajattelin, että paikalla olisi vain vanhempia ihmisiä tarot-kortteineen, joten yllätykseni olikin suuri huomatessani, että paikalla olijoista melkein suurin osa oli minun ikäisiäni perustyyppejä. (Ihan kuin se siis olisi määritelmä hyville messuille, heh) Ei ihmeempää hihhuliväkeä, vain porukkaa, joka on kiinnostunut maailmasta perinteisen tieteen ulkopuolella.

Olin vaikuttunut messuista. Totaalisesti. Siis kuinka usein törmää niin monenlaisiin niksauttajiin, shamaaneihin, kristallihoitajiin ja kaikenlaisiin vaihtoehtoisajattelijoihin! Parasta oli kuitenkin se, ettei (juuri) kukaan ollut tyrkyttämässä mitään. Minunlaiselleni noviisille oli erittäin tärkeää saada katsella ja ihmetellä. Positiivinen ilmapiiri oli käsinkosketeltava. Messuille tyypillinen hektinen ilmapiiri oli tipotiessään, ja ihmiset pysähtelivät kojuille rauhassa katsomaan ja kuuntelemaan. Wau!

Vaikka yleensä en liiemmin pidäkään kiviesineistä, löysin pienen ja todella suloisen enkelipatsaan. Se sai lähteä mukaani muistoksi messuilta.

Yhdestä mahtavasta kohtaamisesta on kuitenkin vielä kerrottava. Kuten sanoin, noin yleisesti ottaen messuilla ei tyrkytetty suuntaan tai toiseen. Eräs nainen teki poikkeuksen vetäessään minut kojuunsa. Hän lupasi minulle, että Jeesus pelastaa minut, niinkuin pelasti oman poikansa syövältä ja tyttönsä laiskuudelta. Hän siunasi minut ja lähetti minut yläkerran rukoushuoneeseen. (jonne en tosin mennyt) Yleensä minua ärsyttää tällaiset, jotka haluavat "parantaa" minut, koska koen, että liikuntavammani ei ole nyt niin iso juttu. Tällä kertaa jaksoin kuunnella naista loppuun ja ymmärsin, että hänen totuutensa ei ole minulta mitenkään pois. En edelleenkään pidä siitä, että minun henkilökohtaiselle alueelle astutaan, mutta ymmärrän miksi nainen sen teki. Hän ajatteli minun parastaan oman maailmankuvansa kautta. Ehkä suonen sen hänelle anteeksi! :)

Aivan varmasti lähden messuille myös ensi vuonna, silloin tosin varaan rahaa mukaan, jotta  voin ostaa vaikkapa jonkun hyvän kirjan!

Pikkusisko


P.S. Puolisoni äiti oli varannut meille ajat numerologiseen tulkintaan ja OHHOH miten paljon yllätyin! Moni juttu puhutteli ja antoi ajateltavaa pitkäksi aikaa!

Hullutuksia

Käsi pystyyn kuinka moni on jo käynyt?

Hulluilla päivillä siis.

Täällä yritetään viimeiseen asti vastustaa.

Joka vuosi ajattelen, että tänä vuonna en kyllä sitten mene.

En varmasti.

Mitään en tarvitse.

Joka vuosi silti luen kuvaston ja taitan sivut hiiren korville niistä kohdista, joissa esitellään edes jotakin etäisen kiinnostavaa.

Joka vuosi ostan laatikollisen Brunbergin mansikkapusuja, Lumenen valokynäpakkauksen ja jonkun heräteostoksen, jota en todellakaan tarvitse.

Viime keväänä heräteostos oli Barbaba-torkkupeitto tytölle.

Edellisenä syksynä mukaan tarttui muutama trikoopaita.

Keväällä 2009 luulin tarvitsevani kaksi ripsiväriä yhden hinnalla.

Lista on pitkä ja turhauttava.

Nyt olisi enää yksi päivä vastustettavana (tänäänhän ei käytännössä enää ehdi, vai mitä?).

Pitäkää peukkuja, että huomenna en käy "ihan vaan kääntymässä".

Katsotaan kuinka käy; kirjoitanko huomenna postauksen häpeillen.

Kädet suukoista suklaisina.

Hullun hauskaa lauantaita toivotellen,

Isosisko

Think pink!

Pikkutyttö sai eilen uudet lastenvaunut. Teutonian Mistralit, värinä Pink.

Uskottelin vaunuliikkeessä itselleni, että vaunut ovat tyylikkäästi vaaleanpuna-mustat.

Todellisuudessa vaunuissa mustaa on vain topattu jalkapeite (käytetään tarvittaessa) ja rungon osat (tai siis osa niistä osista...).

Käytännössä tytöllämme on siis äklö vaaleanpunaiset vaunut.

Siis ihan sairaan ihanat siis :)

Jo ensimmäisenä käyttöpäivänä vaunut saivat ansaitsemaansa huomiota.

Alepassa tapahtunutta
  (keskustelu kahden noin 13-vuotiaan tytön kesken)

Tyttö A: "Siis kato! Vähäks söpö" (Minä polleana, että taas meidän tyttöä kehutaan.)
Tyttö B: "Joo, siis niin ihqun väriset! Siis tollaset mä siis pakosti haluun, kun mä saan vauvan." (Aa, ne puhuvat vaunuista. No käy sekin.)
Tyttö A: "Joo, siis niin mäkin. Niinku ihan pakolla."

Niin mäkin halusin. Siis ihan pakolla. Vähäks ihq!!!
Prinsessaterkuin,
Isosisko

Pikkusiskon Pieni Projekti

Syksyllähän kuuluu aloittaa uusi projekti. Eikö kuulukin? Minä ajattelin tehdä torkkupeiton neulomalla. Tässä vaiheessa kysyn itseltäni, että eikö olisi järkevämpää, jos ensin aloittaisin vaikka niistä villasukista tai lapasista, joita en ole ikinä saanut valmiiksi tai tekisin sen kaksi vuotta sitten aloittamani kaulahuivin loppuun. Niin, hyvä pointti, mutta ei yhtään niin jännittävä. Ostin nimittäin neulontakirjan, jossa opastetaan kädestä pitäen kaikkia eri neulontatekniikoita ja klassisia ohjeita! (Mukaanlukien myös tämä torkkupeitto) Pakkohan niitä on päästä testailemaan!

Kävin eilen hakemassa vanhempieni luota puikot ja lankaa, mutta en ollut tyytyväinen lankavalikoimaan. Peitto on iso ja on ärsyttävää, jos lanka loppuu kesken, eikä samaa lankaa olekaan saatavilla. (Pikku yksityiskohdat pistävät minua silmään pahasti) Lähdin siis käymään Tapiolan Neuletikissä. Suosittelen kyseistä kauppaa lämpimästi kaikille neulomisprojektia aloitteleville espoolaisille! Liike oli viehättävä pikku putiikki, mistä sai asiantuntevaa palvelua. Minä näytin ohjetta myyjälle, ja hän opasti minulle oikeat langat! (Ja suositteli myös edullisimpia vaihtoehtoja. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hyvän myyjän tunnistaa siitä, että hän ei heti ole tuputtamassa kaupan kalleinta vaihtoehtoa)

Onnellisena lähdin kaupasta parit lankakerät mukanani, tietäen, että tällä kertaa ei lanka varmasti lopu kesken. Nyt sitten jäljellä on enää itse neulominen! Aloitin eilen, mutta sain purkaa tekeleeni jo kertaalleen tehtyäni jotain mystistä.

Ihanaa, tulkoot vaan loskasateet, minä neulon!

Pikkusisko

Tiistainen onnenpyörä

Leikkipuistossa tuli taas katseltua pikkupoikien leikkejä.

Tällä kertaa pojilla oli menossa rajun näköinen jahtausleikki. Leikin idea oli yksinkertaisuudessaan juosta keppi/harava/nyrkki ojossa toista kiinni.

Ihan uusi juttu oli, että jahdattavalle huudettiin "Haluatko ostaa vokaalin?".

Luonnollinen vastaushan takaa-ajettavalla oli tietysti karjua: "AAAAAAA!!!!".

Eli kyllä, vokaalia pukkasi :) Voi noita poikia <3

Rauhallista syyspäivää kaikille!
Isosisko

Salaovi

Syksy on salakavalasti luiskahtanut lokakuun puolelle.

Eilen leivoimme miehen kanssa jo aikaisemmin hehkuttamiani ruissämpylöitä, joiden resepti löytyy täältä. Hyviä (ehkä liiankin hyviä, sanoo Isosiskon vatsa tällä hetkellä) niistä tuli ja on siinä vaan jotakin, kun koti tuoksuu tuoreelle leivälle. Hyvää fiilistä nostatti myös se, että lauantaina saatiin Isonmiehen kanssa tehtyä edes jonkinmoinen suursiivous (hyvä me!).

Suursiivousta on mattojen tamppauksen lisäksi tehty myös tämän huushollin tavaroille. Missiona on, että kaikki mitä emme oikeasti tarvitse lähtee kiertoon. Nykyäänhän on trendinä downshifting eli elämän kohtuullistaminen. Ideana on miettiä, mitä sitä oikeasti tässä elämässä tarvitsee.

Meillä tämä tavaran myyminen/pois antaminen lähti ihan käytännön tarpeesta saada huusholli remontin keskellä edes jonkinlaiseen ruotuun.  

Vanhassa talossa on nimittäin se kiistanalainen ominaisuus, että sen erilaisiin sopukoihin saa säilöttyä jos jonkinmoista tavaraa. Oman lisänsä asiaan tuo se, että kaikki talon sopukoista löytyvä tavara ei edes ole omaa. 

Eräs päivä törmäsin talossamme tähän ihanuuteen:

Eihän siinä mitään kummallista ole, että keittiöstään löytää vanhan kahvimyllyn.
Siis siinä tapauksessa, että sellaisen omistaa.
Mutta kun minä en omista.
Siellä se raukka silti nökötti keittiön kaapin ylimmällä hyllyllä.
Unohdettuna.
Käyttämättömänä.
Tähän asti silmien ulottumattomissa (nyt löydön mahdollisti ekstrakorkea keittiöjakkara).

No nyt pääsi aitiopaikalle keittiöön. Ainakin hetkeksi. Pakko se on nimittäin jossain vaiheessa antaa anopille, jolle se on varmaan joskus kuulunut. Mutta hetken vielä taidan unohtaa mainita asiasta :)

Vanha kahvimylly on kuitenkin verrattain pieni löydös tässä huushollissa, sillä remontin aikana talosta on löytynyt myös salaovi.

Sisäinen neiti Etsiväni nosti päätään, kun muutama kuukausi sitten Pikkutytön makuuhuoneen seiniä uusiessamme vanhojen tapettikerrosten alta löytyi peitetty ovi. Ovi johti pieneen välitilaan/huoneeseen, jossa oli mm. muutamia vanhoja lehtiä (vaikka peukut pystyssä toivoimme kulta-aarretta). 

Toivottavasti tekin teette ihania löytöjä tällä viikolla! Uusi viikko - uudet mahdollisuudet!
Isosisko

ps. Viivu's homessa on muuten arvonta Viivun ihanaan pikku putiikkiin, käykääpä ihmeessä vilkaisemassa!

Uusia tuulia

Olen kuulemma erittäin hyvä onninen. (jonka kyllä uskonkin) Minulla on ollut sama henkilökohtainen loistoavustaja viisi kokonaista vuotta ja vähän päälle. Erittäin pitkään siis, kun välillä saa kuulla siitä, kun monet joutuvat etsimään tuon tuosta uutta avustajaa ties mistä syistä. Näiden viiden vuoden saatossa minun avustajastani on tullut  yksi ystävistäni ja vietimme torstaina läksiäisiä fondue-padan äärellä.

Eilen uusi avustaja sitten tuli ensimmäistä kertaa töihin, ja tiedättekö mitä! Se oli TOSI outoa! Kaikki meni siis todella hyvin ja uusi tyyppi on tosi mukava (senhän takia hänet valitsinkin), mutta viisi vuotta saman henkilön kanssa on näköjään kovin pitkä aika. Nojoo, eiköhän tämä tästä, kun itse tyypissä ei ole kerrassaan mitään vikaa, se vika on lähinnä minussa. :)

Tänä aamuna minut onneksi herätti tuttu ja turvallinen parivaljakko, Mies ja Kissapoika

 
Huomenna hän tulee taas, ehkä täytyy kehittää joku tutustumisleikki, joku siis kunnon jäänmurtaja, tyyliä pullonpyöritys! :D

Raportoin edistymisestä! (Siis omasta henkisestä! :) )

Pikkusisko